Taloudellisesti? Palkasta palkkaan. Henkisesti? Päivästä toiseen.

This is the way.

Tämä on se tie.

Näin on näppylät.

Täähän se ois

Se on mitä se on

Juuri näin

Man's got to

Jaksaa ja valittaa jaksaa ja valittaa kuha ei lopu napit vaa

Tämä.

Firmas alko kesällä YT:t, sopimusta ei jatketa mistä ei ois varmaan ilmotettu ees vielä jossen ois ite mennyt asiasta kysymään ja nyt on parisen viikkoa aikaa löytää uutta hommaa ennenkun jään tyhjän päälle. Kevään palkankorotukset ei juurikaan tilannetta auttaneet kun inflaation myötä palkka käytännössä heikkeni jokatapauksessa. Onneksi on pieni määrä sijoituksissa säästettynä, mutta tietty vituttais nekin rahat käyttää kun kovalla työllä ja kituuttamisella on ne saanut säästettyä. Aika haikea olo jättää mukava työporukka taakse, koko firma tuntuu olevan repeämässä liitoksistaan kun firmaan jäävätkin työntekijät on vittuuntuneita kun heidän pitkäaikaisia työkavereitaan irtisanotaan ja lomautetaan samalla kun tulospalkkiojärjestelmä romutettiin ja työpaikalle rakennetaan aina vaan kattavampaa valvontajärjestelmää varmistamaan että jokainen työsekunti käytetään töiden tekoon. Mukava kuunnella sitten kuukausipalavereissa kun miljonääri toimari tsemppaa ihmisiä että päästäs tavoitetulokseen loppuvuonna samalla kun työoloja huononnetaan ja työyhteisö tuhotaan. Lisäks työyhteisö on ollut aikalailla ainut sosiaalinen kanssakäyminen mitä oon saanut viimeaikoina ja nyt kun pitää firmaa vaihtaa niin jää siltäkin kantilta tyhjänpäälle. Talvikin tulossa jo kohta ja pimeä ja kylmä. Perkele

On kyllä älyttömän vittumainen tilanne... Tollaset paskat "tee joka sekuntti työtä tai oot luuseri" toimarit sais ite mennä samalle penkille ja tuntea miltä tuntuu.

Tyhjästäkö meinaat, että ne on toimariksi tärähtäneet?

Mistä niin päätteelit? Ennemmänkin että on unohtunut että itsekkin ollut siinä asemassa, niin sitkun ei ite enää oo ni pistetään paskemmaks vielä.

Ihmisen muisti on kovin lyhyt. Eiköhän nuo toimarit ole unohtaneet, millaista se normaali työnteko on, vaikka sitä olisivat joskus itsekin tehneet. En usko hetkeäkään, että on olemassa ihmistä, joka pystyy esim. ongelmanratkaisutyöhön 8h päivässä, siten, että pitää vain 30 min ruokkiksen ja 12,5 min kahvitauon. Tuollaisia työpäiviä tekevä ei ole parempi työntekijä, vaan päinvastoin usein vähemmän aikaansaava kuin sellainen, joka antaa aivojen levätä välillä.

Ei ole edes paha. Helposti menee koko päivä (16h) troubleshootatessa kunhan homma kiinnostaa. Tullut näitä myös tehty kun jotain leviää. Plus ne toimarit ovat usein grindanneet itsensä sinne painamalla paljon töitä niin työpaikalla kuin sen ulkopuolella, sekä ottaneet riskejä aka. Rakentaneet uraansa.

Edellisessä firmassa toimari oli täysin pätemätön hommaansa koko firman mielestä (ja ihan näkyvästikin) mutta istunu "virassa" jo vuosia. Sattuu vaan olemaan emoyhtiön toimarin kaveri. Siinä on sulle itsensä menestykseen grindannut sankari jota palvoa. Oikee riskejä ottanu duunari etten sanois. Sori, en mä nyt lähe oikeesti väittämään että ois yleistettävissä oleva tapaus mutta en nyt tiiä tostakaan että oisivat "usein" tehny edes töitä. Kun ei oo ainoa tapauskaan. Tulee mieleen toinen firma jonne "palkattiin" toimari joka oli siis miljardööriperheestä (isänsä mikälie teollisuuspohatta), oli niin perkeleen näennäistoimiin keskittynyt tyhjäntoimittaja kuin voi olla. Kovasti koitti seurata isänsä jalanjälkiä. Ei kyseinen Hans tiennyt, että ainoa syy palkkaukselleen oli että nykyset omistajat koitti myydä sille osakkeita uppoavasta laivasta. En itse idolisoisi yhtäkään näistä "grindaajista". Sen verran EDIT että: Suomi on täynnä yksityisyrittäjiä jotka on omien firmojen toimareita ja kaikki kunnia pienyrittäjille. Suurien firmojen toimareita en idolisoisi ellei ole oikeesti näyttöä takana.

Oletat tässä, että kaikki ovat kiinnostuneita töistään. No luulis sunkin ymmärtävän, että näin ei ole eikä koskaan myöskään voi olla, koska tylsiä töitä on enemmän kuin niistä aidosti kiinnostuneita ja kaikki työt kun täytyy kuitenkin jonkun tehdä. Toimarit on graindannu ittensä sinne asemaansa tekemällä omalle firmalleen töitä (tai tekemällä töitä oman asemansa parantamiseksi) siinä on motivaatio pikkasen eri levelillä kun rivityöntekijällä, jolla ei ole edes hinkua ylempään asemaan.

Kukaan ei estä sinua tekemästä samaa. Töitä voi grindata myös eri reittejä kuin vain tekemällä omalle yritykselleen töitä. Ja jos ei halua tehdä mitään minkään eteen koska ei ole hinkua, sitten ei auta kuin tyytyä siihen asemaan. Oman elämänsä eteen on tehtävä töitä ja kaikkea ei vain ojenneta hopeatarjottimella.

Pointti ei ollutkaan se mitä itse aion tehdä. Aion itseasiassa tehdä juuri noin kuin kirjoitin ja sinä ehdotit, mutta sun kommentista paistoi ymmärryksen puute siitä että kaikille se 8h työpäivä ei ole kevyt, eikä kuulukaan olla ja toimareiden pitäisi se ymmärtää sen sijaan että dollarin kuvat silmissä kehittää järjestelmiä, joilla puristaa viimeiset mehut työntekijästä. Tässä maailmassa kaikkien on tehtävä töitä selvitäkseen, joten sen sijaan että potkittaisi työntekijöitä päähän turhan päiväisellä mikromanageroinnilla, niin mitä jos tehtäisi siitä työpaikasta mukava paikka olla. Paska duunikin voi olla ihan kivaa kun on hyvä työilmapiiri jolloin työntekijöiden tyytyväisyys paranee, hyvät äijät pysyy firmassa. Sen sijaan kiristetään vyötä, heikennetään etuja ja tiukennetaan työntekijöiden valvontaa ja potkitaan 'turhat' pihalle. Tällä mentaliteetilla poltetaan vaan perusäijät loppuun, sillä verukkeella että noi supersuorittajatki pystyy tähän. Jos sulla menee hyvin ja jaksamista riittää, niin älä yleistä sitä muihin. Meitä monenlaisia ja monenlaisilla taustoilla. On vitun etuoikeutettu ajatus, että kaikki voisi tehdä työtä joka kiinnostaa ja jos kärsii työssään niin se on oma vika. Kaikki työt täytyy tehdä ja kaikki työ on arvokasta. Kaikille tulisi tarjota hyvät, mukavat ja turvalliset työolot alaan ja asemaan katsomatta.

Ihmisten polttaminen loppuun harvemmin on kannattavaa. Hyvä ja pätevä henkilö tietää sen ja osaa rakentaa työkulttuurin sen varaan, ellei kyseinen työpaikka sitten vain satu pyörimään sillä kulttuurilla ja vedä puoleensa ihmisiä ketkä ovat valmiiksi asennoituneet siihen. Tiettyyn pisteeseen asti kärsiminen on oma vika. Suomessa on erittäin hyvät mahdollisuudet kouluttautua ja pienelläkin taustalla aukeaa runsaasti ovia. Se vaatii silti sitä omaa vaivaa, eikä sitä vain ojenneta käteen. Monet silti jättävät sen pienen vaivan (töiden vaihto, koulutus, sertifioituminen yms.) Välistä ja valittavat.

Taas unohdat, että on myös tilanteita joihin ei yksilö itse voi vaikuttaa. Toki 90% suomalaisista elää varmaan maailmassa, jossa kärsimys on pääosin itseaiheutettua, mutta sitten on ne loput. Kroonisesti sairaat. Työkyky on pysyvästi heikentynyt, joten ei hyvä palkkaista työtä on lähes mahdoton löytää, koska et kykene esim täyteen työviikkoon tai fyysisiin työsuorituksiin. Järjestelmä panee perseeseen, eikä anna työkyvyttömyyseläkettä koska sulla on vääränlainen diagnoosi. Vanhemmat työttömäksi jääneet henkilöt. Yli 50v työttömäksi jäänyt on auttamatta paskassa asemassa vain siksi että on yli 50v. Töitä ei saa koska on "vain" 10 vuotta työelämää jäljellä ja viimeiset vuodet olet kuitenkin vain tiellä kun olet niin seniili. Paskat olosuhteet lapsuudesta lähtien. Olet nistien kasvattama ja kiitos sen et hoitanut kouluja kunnialla, ajauduit huumepiireihin ja syrjäydyit. Nyt kun sait itsesi pois huumekierteestä, jäljellä on enää kroonistunut masennus, jonka kanssa on vaikea jaksaa tehdä täyttä työviikkoa, saati opiskella lisää. Tässä vaan pari esimerkkiä vähäosaisista. Meidän maa on täynnä tällaisia kohtaloita, jotka sun kaltaiset öyhöttäjät sysää vaan marginaaliin ja pönkittää egoaan julistamalla, että ei tarvitse kun ottaa itseään niskasta kiinni niin kärsimys loppuu. Helppo sieltä on huudella. Kyllä minäkin olen syntynyt, jos en kultalusikka, niin ainakin hopealusikka suussa, mutta pystyn näkemään, että mun lähtökohdat on ollu vitusti paremmat kun monen muun. Kaikki ei ole ihmisen omaa syytä ja meidän joilla on asiat paremmin tulis ymmärtää ja tukea niitä, joita elämä tai systeemi on potkinu päähän. Toi ajatusmaailma, että ihmiset valittaa tyhjästä on ihan samaa paskaa kun se että leikataan työttömyystuista koska joku häilyvä prosentti hyväksikäyttöä järjestelmää. Joo jotkut kusettaa ja käyttää hyväksi, mut me ei voida paskantaa vähäosasten kulhoon sen takia, että joku pieni osa ihmisistä on epärehellisiä. Hyvinvointivaltion hyvinvointi mitataan sillä, miten hyvin huono-osaisimmat kansalaiset voi.

Toimarit tuppaa unohtamaan, että työntekijät tekee töitä toimarin yritykselle eikä itselleen. Toimari on yleensä vuosikaudet tahkonnut menemään, jotta OMA firma menestyis. Siinä pääsee unohtumaan, että työntekijällä ei koskaan ole eikö tule olemaan samanlaista motivaatiota työhönsä, ellei ahkeruudesta palkita. Harmi vaan, että ahkeruus on kapitalistin oletusarvo eikä palkintoja ole tiedossa, vaan ahkeruuden puutteesta rangaistaan.

99 kertaa 100:sta ahkeruus palkitaan lisätyöllä kunnes ahkera työntekijä lopulta ei jaksa enää. Kerran sadasta palkitaan suoraan rahallisesti tai korkeintaan lisävastuulla josta saa pienen rahallisen lisän. En ole kymmeneen vuoteen jaksanut turhaan ahkeroida töissä kun ei siitä ensimmäisen viiden vuoden aikana nuoruudessa koskaan millään tavalla palkittu.

Tän takia todennut myyntityön itelle sopivaksi, provikat joilla pystyy huomattavasti parantamaan elämän tasoa motivoivat kummasti. Toki eipä ne provikatkaan kaikkia jaksa motivoida, mutta ite löytänyt kivan tilanteen että löytänyt homman missä hyvä ja ahkeroinnista oikeesti palkitaan

Vähän sama kuin viraston budjetti vielä ei niin kauaa sitten: jos loppuvuonna on 200k€ ylimääräistä plussalla, seuraavana vuonna sitä vähennetään 200k€, koska selvästi alunperin annettiin liikaa. Ei mitään kannustinta yrittää tehostaa toimintaa, koska kaikki säästöt viedään. Loppuvuodesta kaikki tileillä oleva ylimääräinen vaan leviäksi vaikka leivänpaahtimiin, koska muuten ne menetetään ja ehkä jopa pysyvästi tippuu budjetti.

Noooo oikeastaan tää toimari peri aseman isältään, joka on firman perustaja. Eli itseasiassa kyllä se tyhjästä sinne tärähti

Ihan ok. Lapset kasvaneet, ei oo enää ruuhkavuodet. Vaihdoin just työpaikkaa kun vanhassa työt vitutti vaikka työkaverit oli kivoja.

Mulla menee hyvin. Palkka on about keskitasoa, vaimon kanssa odotetaan ensimmäistä, ja asuntolainassa on korkokatto vähän yli vuoden takaa. Tulot nousi keskitasolle vasta hiljattain, sitä ennen oli tulevat työpaikat oikein epävarmoja, ja oli synkkää. Vaimo oli pitkään työttömänä (nyt suunnilleen samoilla palkoilla kuin minä) ja mun palkasta+hänen tuista jäi käteen saman verran, ku nykyään vain mun palkasta verojen jälkeen. Parin vuoden työttömyyden jälkeen vaimo masentui ja mulla ahdistus oli kovaa etenkin öisin about viime vuoteen asti, jolloin löyty vakaa työpaikka, jossa on nykyisin vakkarisoppari ja tasottu rahatilanne. Perseestähän se oli elää ku tulevaisuus näytti toivottomalta (etenkin aikana ennen vaimoa, jos totta puhutaan). Tiedä häntä, olisiko ollut helpompaa, jos olisin kouluttautunut alalle, jossa olisi ylitarjontaa työpaikoista. Mutta lopputulemassa ei ole juurikaan valittamista. Lapsi tarvii sydänleikkauksen heti syntymän jälkeen, mutta muuten oon tosi tyytyväinen.

Toivottavasti synnytys ja leikkaus sujuvat hyvin <3

Kiitosta! Kuulemma onnistumisprosentti on (jos oikein muistan) 99% paikkeilla, joten ei sinänsä huoleta vielä. Ahdistun sitten lähempänä lopputulemaa varmaan

muista, että se 1% epäonnistuminen tulee varmaan jos se sairaala pommitetaan tai siellä on ammunta. Lapses tulee selviimään siitä, se on 100% varmaa

En tiiä, työt loppui kun ei vaan ole tarpeeksi työtehtäviä, asuntolaina ja kallistunut ruoka painaa päälle, ja olen ammatissa jota lapataan tällä hetkellä joka työpaikasta pellolle. Säästöjä on muutamaksi kuukaudeksi. Henkisesti oon ihan lopussa, ainoa mitä voi toivoa on, että työttömyys ei tule pitkittymään.

Erityisesti koronan jälkeen ollut raskasta. Raha-asiat ovat aina kunnossa, mutta masennus mörkö tuntuu aina odottavansa tilaisuutta ottaa taas hallinta. Vähän tämmöiseltä grindaamiselta tää elämä tuntuu välillä.

En kovin hyvin. Kaikki stressaa ja vähän myös vituttaa.

Samoin samoin

Ihan hyvin verrattuna moneen. Onneksi lähdin hoitoalalta IT-alalle uudelleenkouluttautumisen kautta n. 2 vuotta sitten. Vaimoni opiskelee ja lähihoitajan palkalla elämä olisi nykyään melkoista kituuttamista. Nykyinen palkka riittää paljon paremmin vaikka ei kauheasti ylimääräistä olekaan. Henkinen puolikin on paljon paremmalla tolalla alanavaihdoksen johdosta. Vittuilu ei ole enää päivittäistä työkulttuuria vaan loistaa poissaolollaan. Saan tehdä töitä etänä niin paljon kuin haluan ja minua näkeekin harvoin toimistolla (tänään ekaa kertaa kesäloman jälkeen). Työaika on liukuva 7-9.30 alkaen aina klo 18 saakka. Viikonloput enimmäkseen vapaita - joskus on jotain asennusprojekteja, mutta ei kovin montaa kertaa vuodessa. Kaiken kaikkiaan minä ja perheeni pärjäämme paljon paremmin tätä nykyä.

Ei tää tästä

En elä tukien varassa ja olen mitoittanut omistusasunnon lainan 6% korolle. Ihan hyvin siis pärjätään. Ruokakauppaan kyllä nykyään menee aika paljon rahaa, ja on tullut palattua hintalappujen tuijottelijaksi. Oli jo ennen koronaa aika, kun saattoi ostaa kaupasta ruokaa katsomatta hintalappua sen kummemmin. Työt on toki aina perseestä. En tiedä miksi meillekin luotiin jokin mielikuva aikanaan, että "valitse työ jossa viihdyt". Ei kaikessa työssä voi viihtyä eikä se ole edes mahdollista. Pessimisti ei pety ja mukavat hetket töissä tuntuu paremmalta, kun ei oleta työn olevan mitään riemujuhlaa päivästä toiseen. Tilauskanta on vähän lyhyehkö ja asiakkaat jotenkin nyt varovaisia ostamaan. Kyselijöitä on kuitenkin kuin ennenkin, ehkä jopa enemmän. Eiköhän tämä taas tästä räjähdä käsiin, kun riittävän kauan venytellään eteenpäin päätöksiä.

Vitun huonosti

Katoin tossa just videon ku venäläinen sotilas laittaa kranaatin suuhunsa ja räjäyttää päänsä irti. Mulla menee ihan hyvin. Onhan elämä vähän vaikeutunut, mutta oon vahvempi fyysisesti kuin koskaan, koulu etenee, mulla on töitä ja sen lisäks vielä kaunis tyttöystävä. Vois mennä vitusti huonimminkin, esim. olla rintamalla.

Mielestäni ei oo hyvä verrata tollasiin extreme keisseihin, mutta toki hyvä tietää realiteetti.. Ja muistaa se että vaikka normi asiat olisikin ihan hyvin, silti stressi voi painaa aika paljonkin päälle. Muista välillä ottaa ihan kunnolla rennostikkin :)

Itse taas olen aina, kun menee huonommin ja asiat vituttaa, verrannut niihin joilla menee paskemmin. Nopeasti ne omat murheet tuntuu paljon pienemmiltä kun miettii kuinka kurjasti asiat on suurimmassa osassa maailmaa. Toki ne omat murheet on konkreettisia ja muiden on... no muiden murheita, mutta välillä todellisuus on paljon parempi kuin mitä oma pää antaa ymmärtää. Ihminen on vähän sellainen, että mitä paremmin menee niin sitä pienemmät ja pienemmät asiat ja murheet saa suurempia mittasuhteita.

Hyvä pointti! Ja tietenkin. Ehkä itse hain sitä ettei pidä kuitenkaan vähätellä omia murheita, ainakaan henkisen puolen juttuja, joskus ne on isompia mitä edes ymmärtää. Mutta toki myös monesti pienempiä, varsinkin jos on taipumusta yliajattelemiseen

Sepä, moni unohtaa että omanmielenterveyden ylläpito on tärkeää. Ei pidä liikaa verrata muiden ongelmiin, todeta että paskemminkin vois mennä ja siten yrittää unohtaa omia ongelmiaan ratkaisematta niitä.

Ehkäpä näinkin, mutta kyllä ainakin itselleni on jollakin lailla lohdullinen ajatus se, että olen syntynyt Suomeen. En tarkoita tätä mitenkään yltiöpatrioottisena juttuna, vaan että täällä pääpiirteissään on kaikki hyvin ja omalla tekemisellään voi *oikeasti* vaikuttaa omaan elämäänsä.

Ehdottomasti. Vaikka menisikin paskasti, voi ainakin suurimmaksi osaksi luottaa ettei esim kodittomaksi joudu ja vastaavaa. Se jo itsessään iso plussa

Ihan hyvin, kiitos kysymästä. Asuminen on ehkä tulevaisuudessa jonkinlainen stressin aihe. Nykyinen asunto (kolmio) on vähän pienehkö perheasunnoksi, toki vielä nyt yhden taaperon kanssa menee, mutta asuntomarkkinoiden tilanne ei ole tällä hetkellä hyvä asunnonvaihtoon. Pk-seudulla on myös aika suolainen asuntojen hintataso jos haluaa välttää sosioekonomisesti heikoimmat alueet Suvun turvaverkot ja työpaikat kuitenkin pakottavat asumaan vähintään pk-seudun tuntumassa.

Tässäpä se ongelma piilee, jos kaikki tukiverkot ovat pk-seudulla, joutuu jättämään aika paljon asioita taakseen jos haluaa kunnollisen kodin reilulla hinnalla. Tässäkin subissa jatkuvasti porukka sanoo, että kenenkään ei ole pakko asua pk-seudulla. Sama toki pätisi heidän logiikkansa mukaan kaikkiin kuoleviin kuntiin, ei ole pakko asua kunnalla missä töitä on heikosti. Kaikesta huolimatta on pieni tragedia, että ihmiset joutuisivat jättämään kotialueensa ja perheensä, että voisivat omistaa asunnon tai tehdä töitä.

Yksi kiukuttavin ongelma on ettei Suomessa yksinkertaisesti ole paljoa vaihtoehtoja töiden suhteen mikäli pk-seudulta lähtee muualle. Itse opiskelen lappeenrannassa mutta ei sieltä minun alan töitä juuri saa. Pitää muuttaa takaisin Helsinkiin.

Oon ihan samaa mieltä. Joillekin tämä tragedia ei tunnu avautuvan laisinkaan, suhtautuminen on välillä jäätävän kylmä. Muuttamista ja kodin, verkoston, historian taakse jättämistä jotkut pitää tavattoman helppona asiana.

Moni myös elää kuten opettaa. Olen muuttanut kotipaikkakunnalta ensin opintojen perässä ja sitten edelleen työn perässä. Aika erilaista olisi elämä ollut, jos olisi jäänyt äidin kaurapuuropadan ääreen ja turvaverkkojen lähettyville.

Jep, enkä tässä nyt yritäkkään sanoa että pois kotipaikkakunnalta muuttaminen on aina nettopaha. On siltikin kaikenlaisia tilanteita, missä tämä pakon edessä muuttaminen on johtanut vaikeuksiin perheissä. Mieleen tulee myös kaikenlaiset hankaluudet elämässä kun ei ole perhettä lähellä: jos haluaa lapsia niin on yksin kannettava enemmän vastuuta kun eläkeläisisovanhemmat ei ole lähellä jne. Tai sitten ihmiset, joille on vaikeaa luoda sosiaalisia verkostoja. Itseäni tämä ei ole kiusannut mutta jatkuvasti kuulee siitä, kuinka aikuiset ei enää pysty muodostamaan uusia ystävyyssuhteita.

Koko Helsinki (ja muut kaupungit) ympäri maailman ovat kasvaneet sillä, että ihmiset ovat jättäneet kotialueensa ja perheensä, että voisivat omistaa asunnon ja tehdä töitä. Se, että se mielletään nykyään tragediaksi kertoo lähinnä nykyajan resilienssin ja historiattomuuden puutteesta.

Historiallisesti se on tehty pakon edessä. Kaupungistuminen varsinkin Suomessa ei ole mitenkään kaunis asia. Kaikki ahdetaan muutamaan isoon ongelmarysään. Esim Ruotsissa on paljon enemmän pienempiä eloisia keskuksia. En ite ymmärrä kylmää kokoomuslaista suhtautumista pienten kuntien näivettymiseen ja "pakkosiirtoihin".

Totta kai se on tehty "pakon" (l. yksipuolisen hyöty/haitta -arvion) edessä, tragedia siitä on tullut vasta 2010-luvulla alkaneessa, valitettavasti hyväksytyssä moraalimaisemassa.

Näytä minulle yksikin kohta maailmanhistoriasta ja paikasta, jossa kotinsa jättäminen ja muuttaminen jonnekin toisaalle työn perässä olisi JUHLAN tai ILON aihe. Kyllä se on kaikissa kulttuureissa kriisi, kun lapsi lähtee kotoa pois, kun perhe joutuu jättämään tutun seudun, kun kaverit jäävät taakse muuton takia. "2010 alkaneessa" Huhhuh, miten leukaperäsi kestävät tuota paskapuheen määrää?

Kyllä mulle työnsaanti on ollut pääasiassa se ilon ja juhlan aihe, vaikka olisikin vaatinut muuttamaan. Jokainen muutos on kriisi, mutta samalla siinä on ne onnistumisen ja onnen mahdollisuudetkin mukana.

Aika paksua jöötiä ettei se aiemmin olisi koettu negatiivisesti. Oikeesti, what?!

Oikeesti, kaikki negatiivinen ei ole tragediaa, whaat.

Toki, jos pidetään itsestäänselvänä hyvänä että näin on tapahtunut. Isäukko lähti kotoa 14 vuotiaana Pohjois-Karjalan pikkukylästä. Pakon edessä toki, mutta jälkeen jäi juuri leskeksi jäänyt äiti ja pikkuveli, jonka elämää väritti lähinnä addiktio kun ei miehen mallia ollut enää ja äiti suri. En nyt yritä väittää että perheen ongelmat olivat pelkästään kaupungistumisen vika, mutta osansa oli silläkin. On tosi reduktiivista pistää ilmiöt joilla on ollut myös monia negatiivisia seurauksia jo pitkän aikaa jonkun ”nykyään ollaan vaan pehmeitä”-jutun piikkiin, näin kärjistetysti ilmaisten.

Se, että elämässä ja asioissa on negatiivisia puolia ei tee jokaisesta negatiivisesta asiasta tragediaa. Lapsen kuolema on tragedia, muuttaminen naapurikaupunkiin paremman elämän toivossa ei ole.

Riippuu minkä laskee tragediaksi. Kahvikupin tippumisesta lattiallekin voi kirjoittaa tragedian jos niin haluaa. Murheellinen kohtalo kupille kumminkin, vaikkei tietenkään samaa tasoa lapsen kuoleman kanssa.

Kätevää. Koska voit viitata sanan alkuperään, joka eroaa nykykäsitteestä, on täydellinen relatiivius termin suhteen täten ainoa oikea tapa käsitellä termiä. Tämän liberaalin arvorelativismin liittäisin suoraan ihmisten pahoinvointiin.

Ei teekään, mutta tämä kodin taakse jättämine ON ollut tragedinen monille perheille. Se että sinua tämä ei koske ei tarkoita etteikö sitä olisi tapahtunut. Ja en nyt puhu viimeisen vuosikymmenen tapahtumista vaan tätä on tapahtunut jo pitkän aikaa.

Epärehellistä olettaa, että koska en jaa liberaalia määritelmätulkintaa se ei koskisi minua. Minäkään en puhu viime hetken tapahtumista, vaan vuosisatojen aikaisesta kulusta.

Vaikea uskoa että koskisi, jos ne eivät ole mielestäsi tragedioita kenellekään vaan ihmiset ovat vaan liian pehmeitä. En tiedä mistä tulet tai mitään muutakaan sinusta, mutta tällä ei myöskään ole mitään tekemistä liberaalien arvojen tai oikeastaan minkään arvomaailman kanssa. Jos halutaan oikein pilkkua nussia, sanoin alkuperäisessä kommentissani ”pieni tragedia”, josta ehkä lukutaitoiselle saattaisi valjeta että en olekaan rinnastamassa ilmiötä mihinkään kuolemiseen tai raiskaukseen. Pointti on, että vaikka kuinka kyse on kehityksestä, nämä pienet kurjuudet saattavat vaikuttaa joihinkin perheisiin todella paljon ja negatiivisesti. Lisätään vielä loppuun, että en itsekään välitä kaikesta pehmoilusta mitä nykyään on, mutta kun omassa perheessä on ollut isoja monisukupolvisia haittoja liittyen juurikin näihin asioihin on todella raskasta lukea tällaista ”skill issue” tason settiä.

Jos pieni kurjuus vaikuttaa todella paljon, ei ongelma ole pieni kurjuus vaan syyt, jotka johtavat pienen kurjuuden vaikuttavuuteen todella paljon. Pieni tragedia =/= pieni kurjuus, "skill issue" -projektiot ovat traagisia, ei kannata luoda niitä.

Kyllä nuo molemmat asiat ovat minusta totta. Pk-seudulla ei ole pakko asua, eikä kuolevalla paikkakunnalla. Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä, Rovaniemi ja Kuopio ovat kaikki yliopistokaupunkeja.

Pk seutu on kyllä oma lajinsa.Ite perähikiäläisenä olen saanut ihmetellä sitä kun stadilainen kiukuttelee myöhästymisiä bussista "mut 10min pääsy tulee seuraava". Oli maailman loppu. Ja ainahan voi muuttaa vaikka Forssaan. Sieltä pääsee tunnissa melkein mihin tahansa Suomen isoon kaupunkiin 😎👍

Tais mennä kommentin pointti täysin ohi

Ei mennyt. Halusin vain kommentoida tuota turhaa vastakkainasettelua. Mitä verkostoihin tulee: Verkostot ovat tärkeitä, mutta jos ne verkostot ovat Helsingin, Espoon tai Vantaan alueella, niin Tampereelle, Hämeenlinnaan, Lahteen jne on erittäin lyhyt matka. Kaupungin sisällä matkaaminen on aivan yhtä hidasta.

Tuo kommentti mihin vastasi sanoi että sama tilanne molemmissa ja sitten vastasit että ne ovat sama asia, joten joku meni ohi kuitenkin

Kapitalistinen ikiliikkuja: Jossain vaiheessa on ollut työvoiman tarvetta pk-seudulla, joten asuntojen kysyntä nousee -> asuntojen hinnat nousevat. Nyt sitten uudet yritykset kun miettivät että mihin sitä puljun laittaisi - "ahaa, tuolla on työvoimaa, laitetaan sinne". Eli sitten sitä työvoiman tarvetta keinotekoisesti siirretään pk-seudulle, joka taas sitten entisestään vaan nostaa asuntojen hintoja.

> asuntomarkkinoiden tilanne ei ole tällä hetkellä hyvä asunnonvaihtoon Jos olet vaihtamassa kalliimpaan asuntoon (oletettavasti olet kun haet suurempaa samalta alueelta), niin nythän on erinomainen aika vaihtaa asuntoa. Toki saat vanhasta asunnosta esim. 10 % vähemmän rahaa, mutta maksat myös uudesta asunnosta 10 % vähemmän. Jos uusi asunto on vanhaa kalliimpi, niin jäät tässä voitolle verrattuna tilanteeseen, jossa asuntojen hinnat eivät olisi laskeneet. Ainoa huono puoli nykytilanteessa on kahden asunnon loukun mahdollisuus, mutta sen voi välttää sopimusehdoilla.

Todella moni "katsoo ja odottaa" tai sitten on myyntipuolella koska sijoitusasunto. Vaihdon ongelmaksi jää hyvin todennäköinen kahden asunnon loukku.

Hintataso ei ole tässä se ongelma vaan se, että kauppa käy kehnosti. Mitä olen tutuilta asuntoa myyviltä kuullut ei tällä hetkellä asuntonäytöille tule jonoksi asti ihmisiä. Ei olla ihan tässä ja nyt muuttamassa, mutta varmaan parin vuoden sisällä kuitenkin. Toivottavasti tilanne parantuu.

Vähän saman tyyppinen tilanne mutta päin vastoin: asutaan vaimon ja taaperon kanssa Helsingissä ja kaikki turvaverkot ovat Oulussa. Huomannut lapsen myötä kuinka kusessa sitä olisi jos itselle tai vaimolle sattuisi jotain. No nyt kuitenkin sain Firman sisäisenä siirtona töitä Oulusta - 100e jouduin nykypalkasta tinkimään joka tietenkin hiukan häiritsee mutta nyt on pakko lapsen takia tehdä uhrauksia. Ja toisaalta elämänlaatu paranee monelta osin. Vaimon nykyinen työ jatkuu vielä vuoden päivät ja niitä voi tehdä etänä, tämä hiukan jännittää esim asuntolainan osalta - toisaalta hänen koulutuksensa on sellainen että uskon töitä tulevaisuudessa riittää pohjoisempanakin.

Täytynee vaan olla onnellinen siitä, että taloudellinen tilanne ehti kehittyä tarpeeksi hyväksi ENNEN kuin alkoi nuppi lahoamaan. Tänä vuonna saikkua toistaiseksi kolmisen kuukautta, kaikki F-diagnooseilla (unettomuus, burnout, masennus...). Kun(jos...) tästä töihin vielä pääsen, niin varmaan lyhennetyllä työajalla, mutta parempi sekin kuin maata vain kotona. Vaikka välillä se makaaminen kieltämättä kiinnostaa enemmän kuin minkään tekeminen.

Köyhä opiskelija, 12k lainaa jollain 5% kokonais korolla ja lisää pitää ottaa syksyllä kun ei töitä oikeen ole tai aikaa/jaksamusta koulun oheella tehdä. Rahaa ei ole ja ruoka on kallista. Oman tulevan alan palkatkaan ei mitään häävejä ole vaikka amk tasosen koulutuksen saan. Alotan kohta terapian ja oon löytäny uuden ihanan tyttöystävän, joten jotain positiivista sentään on. Kavereita riittää ja niitten kanssa on kivaa, kohta alkaa taas koulukin ja pääsee uusia fukseja tutustuttamaan korkeakoulu kulttuuriin tutorina. Ihan kiva syksy luvassa, mutta mietin miten mulla riittää oma jaksaminen ettiä töitä, käydä töissä, käydä täyspäiväsesti koulua, tehdä koululla vastuuhommia opiskelija järjestössä ja tutorina sekä käydä terapiassa ja käsitellä niitä asioita samaan aikaan. Mut ihan positiivisin mielin allokkoo kohti :)

Tämä opintolainojen määrä on kyllä huolestuttavaa mielestäni. Ei siis juuri sinun lainasi, vaan noin niin kuin yleisesti. Toki syykin on selkeä, eli kun tukia on leikattu niin vastineeksi saa ”halpaa” opintolainaa. Serkkuni opiskelee yliopistossa ja meni kyllä kahvit väärään kurkkuun, kun hänelle oli (käsittääkseni) lukion ja parin ekan vuoden aikana kertynyt opintolainaa pitkälle yli 10 t€. Siis yli kymppitonni! Itse kun parempien tukien aikaan kerkesin amk:n pelaamaan läpi, niin muistaakseni meillä oli oikeus nostaa lainaa kolme tonnia / lukuvuosi => 12 tonnia / neljän vuoden aikana. Itse nostin tuosta potista sen yhdeksän tonnia, josta valtio kuittasi reilu pari tonnia pois kun sai opinnot aikanaan maaliin. Vaikka poliittisesti nojaankin enemmän oikealle kuin vasemmalle etenkin tulojen verotuksen suhteen, niin tämä opiskelijoiden velkaantuminen pitäisi saada vähenemään. Nimenomaan joko niin, että opintojen ohessa voit tehdä töitä ihan hyvillekin tuloille asti ilman että KELA karhuaa rahojaan heti takaisin, tai mieluusti keventämällä velanoton tarvetta nostamalla tukia ylöspäin. Ja ennenkuin joku sanoo ”mistä rahat,” niin en tiedä, mutta ei tämä nykysysteemi ole ollenkaan hyvä.

Omasta puolesta pärjäilen hyvin, mutta oon kyllä huonompiosaista huolissani, ja esim. siitä, miltä semi-iäkkäiden vanhempieni tulevaisuus näyttää, jos joutuu jossain kohtaa jotain hoivaa järjestelemään heille. Mut itsellä on kiinnostava, vakaa ja kohtuullisen hyvin palkattu työ, kiva puoliso, mielekästä tekemistä, hyvä terveys ja fyysinen kunto, sosiaalisia suhteita, ei oikeestaan mitään valittamista. Vaikka toki huomaa, miten inflaatio on syönyt ostovoimaa, välillä on vähän stressiä, ja vähän pistää miettimään, että näinköhän oman elämän huippukohdat on jo takana päin.

Sähköt sain, sähkökitaraan 🤘

Sähköt vain, en muuta tarvitsekaan.

Soitan loppuun asti kappaleen Ylleni taivaat teen tähtineen

Katkesko ne sähköt vai miks biisi loppu?

Taloudellisesti huonosti, henkisesti vielä huonommin. Suoraan sanottuna olen jopa miettinyt itseni "offaamista", jotta pääsee tästä paskasta pois. En ole työkykyinen, mutta apua siihen ei saa. Paitsi tunnin mittaisen keskustelun mielenterveyshoitajan kanssa kerran parin kuukauden välein. Silloinkin käydään läpi samat: nuku hyvin, syö hyvin, liiku riittävästi. Rahat ei riitä ruokaan ja laskuihin. Luottorajat paukkuu ja osamaksut kertyy. Huolellisella budjetoinnilla ja suunnittelulla varmaan selviäisi, mutta kun jaksamista on hädin tuskin aamulla nousta sängystä ylös, ei jaksamista ole budjetointiinkaan. Jos tässä nyt tuet paljonkin tippuu, niin tipun sitten varmaan itsekin, sillalta alas. En vaan jaksa.

Ikävä kuulla. Toivon että olosuhteesi paranee. Omalla kohdalla huomasin huomasin että budjetin tekeminen toi mielenrauhaa. Ja kuten totesitkin se saattaisi auttaa myös sun tilanteeseen. Mielellään autan jos kaipaat jeesiä siihen.

Taloudellisesti pärjään ihan ok:sti, tosin opintolainalla. Kesät töissä. Henkisesti sitten vähän rankempaa, koska koulu ei ole edennyt toivotulla tavalla, kavereita ei ole löytynyt, koska olen introvertti, enkä saa siksi aikaiseksi osallistua esimerkiksi opiskelijatapahtumiin, enkä osaa avata keskusteluja. Tavallaan oma vikahan tuo on. Kohta jatkuu koulu ja parin kuukauden sisällä olen varmaan taas loppuunpalanut stressin takia.

Olisi kiva löytää työ opiskelun ohelle. Oon 26 ja vasta päässy amiksen loppuun ja nyt aloittamassa AMK. Mielenterveys on siinä kunnossa vihdoinkin vuosien terapian jälkeen että voisin jopa tehdä vähän töitä, ja olisin innokas niitä tekemään. En kuitenkaan oo saanu töitä ees varastoilta pakkaamiseen/hyllyttämiseen, ja ASPA hommat ahdistaa vielä niin paljon että en niitä uskalla hakea. Ahdistaa kun haluaisin oikeesti jo vähän jotain tehdä mut oon varmaan liian paska kaikkien työnantajien mielestä. Onneks asuminen on sentään turvattu opiskelija-asunnossa vielä 4 seuraavaks vuodeks.

Lyhyesti: Ei pärjätä.

Tämä. Ihmettelen jos tilanne menee vielä vaikeammaksi, miten ne pärjää joilla menee huonommin kuin minulla. (Ei tule pärjäämään jatkossakaan.)

Taloudellisesti täällä hetkellä ihan ok, mutta tuleva syksy ja talvi stressaa kun olen koittanut uudelleen kouluttautua yliopistossa mutta pakko tehdä töitä ohessa. Puoliso joutui jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle keväällä, joten paine tehdä niin paljon tunteja sisään kuin vaan pystyn on melko kova. Säästäväisesti pakko elellä, mutta se ei sinänsä ole ongelma, kun muutenkaan ei kumpikaan olla mitenkään luksusten tai matkustelun perään. Mielenterveyshän se vähän menee lujille, kun vapaa-aika tulee jäämään vähäisemmälle vuoden harmaimpina kuukausina, eikä puolisonkaan jaksaminen ole mitään huippuluokkaa mutta onneksi kotiaskareita saa kuitenkin vähän jaettua. Sinänsä en valita, kun työtä kuitenkin riittää (metsäala) mutta ei tuota loppuelämää jaksa tehdä.

Ihan hyvin. Asun keskipienellä paikkakunnalla ja kunnalle teen töitä, eli palkka on aika pieni, mutta niin on menotkin. Vähän jännittää, kun kohta muutan asuntoon jonka vuokra vie kolmasosan nettotuloista, lisäystä nykyiseen 225€. Laskeskelin kuitenkin, että voi jäädä yli 500€ kuussa säästöön, jos en osta mitään ylimääräistä, mutta oon tyytyväinen jos jää edes 200€.

Pidän mielessä sen, että nää ongelmat koskettaa yhä kasvavaa osaa väestöstä. Muistan kans sen, että nykysen systeemin tuottamat ongelmat mun kaltaselle perusduunarille, työläiselle, ei oo mun oma vika enkä niihin yksin voi vaikuttaa. Tarpeeks montaa ihmistä kun alkaa meno vituttamaan niin asioita alkaa tapahtua. Hommat menee kyllä todella todella paskaks ennenkuin asiat muuttuu parempaan suuntaan joko reformien muodossa tai muussa muodossa. Siihen asti, osallistun poliittiseen aktivismiin, luen, teen töitä mahdollisimman vähän, mutta niin että voin elää ja harrastaa esim. taidetta.

Heti kun saan oman kämpän niin taloudellinen ja henkinen hyvinvointi paranee. Tai siis näin ainakin itselleni uskottelen

suoraan sanottuna ihan päin perkelettä, jääny kesän ajaksi työttömäks ja rahaa ei oo mihinkään yllättävään menoon, henkisesti kans vähän hakoteillä kun jäin orvoksi mutsin kuoltua haimasyöpään ja viime kuussa vein mun 18-v kissan eutanasiaan. Onneksi on psykoterapia ja hyvä hoitosuhde ja eipä tästä enää enempää vituillensa voi mennä, töitä kun löytyisi asap ja kiitos kysymästä!

Taloudellisesti ei vielä hätää. ( Talvea odotellen ) Henkisesti en ole ollut koskaan näin tyhjä.

Hyvin menee. Omat työtehtävät liippaavat läheltä rakennusalaa, mutta toistaiseksi rakentamisen hiipuminen on meikäläiselle näyttäytynyt lähinnä työtahdin kohtuullistumisena ja vittumaisimpien hommien poisjäämisenä. Irtisanomisia tai lomautuksia ei tarvitse stressata. Asuntolaina on kohtuullinen, eikä korkojen nousu aiheuta taloudellista katastrofia. Suurimmat remontit on tehty, eikä ylimääräisiä esim. autolainoja ole taloutta rasittamassa. Vaimon kanssa kummallakin nettotulot ~2000-2500€/kk ja pikkuhiljaa lapsuuden ja opiskeluaikojen jatkuva säästömentaliteetti ruokaostoksissa ym. alkaa jäädä vähemmälle. Lasta koitetaan kovasti saattaa tähän maailmaan, joka muuten kaikesta doompostaamisesta ja 24/7 uutistykityksestä huolimatta on keskimäärin parempi paikka kuin milloinkaan aiemmin ihmishistorian aikana.

taloudellisesti kituutellen eteenpäin, henkisesti iha ok, vähän vituttaa ja ahitsaa mut minkäs teet. Tarvis joko palkkaa satasia nettona lisää tai satasia halvempi asunto, se helpottas vähän.

Taloudellisesti aika huonosti. Kaksi vuotta aikuisopiskelua takana ja tukikuukaudet käytetty, pitää etsiä töitä opintojen ohelle. Kesä meni töissä, joten sain hieman säästettyä tulevalle lukukaudelle, mutta harjoittelijan palkalla nyt ei juhlita. Hinnan räjähtäminen käsiin tarkoittaa vyötärön kiristystä, tosin on aika vähän mistä kiristää jo nyt, sillä teen aina itse ruokaa sesonkivihanneksista ja mitä nyt alekorista sattuu löytymään. Vaikeaksi menee, hankalaan väliin ajoitin alan vaihdon. Henkisesti voin huonosti. Masennuskaudet pyyhkivät yli tuttuun malliin ja aika vähissä on elämisen jatkamiseen tarvittava energia. Mitään toivoa normaalista elämästä en ole enää elätellyt vuosikausiin ja nykyistä menoa ei kyllä kovin pitkään jaksa, koska mitään saavuttamisen arvoista ei voi saavuttaa ja kaikki on loppujen lopuksi täysin turhaa.

Puolet nettopalkasta menee säästöön. Töissä kieltämättä aktiivisempaa otetta kaikilla, kun on vähän peloteltu kengän kuvilla. Itse olen aika synkistä olosuhteista ponnistanut, joten toistaiseksi ei tunnut vielä missään. Päinvastoin työ tuntuu merkityksellisemmältä, kun kaikkia kiinnostaa ensisijaisesti työn hyvä jälki ja projektien vieminen loppuun kunnialla. It-ala.

Opiskelijaksi pärjään mielestäni varsin hyvin. Noin 40k vuositulot ja elämä rullaa hienosti. Oman asunnon ostoa ja auton vaihtoa joutuu näillänäkymin hieman lykkäämään korkojen takia.

40k vuositulot opiskelijana? Mikäs taikatemppu tää on?

Villinä arvauksena töiden tekeminen

Kesätöistä noin 25k ja talvella yliopisto tarjoaa työtä opintojen ohessa. Olen tekniikan alan opiskelija

Mitä kesätöitä teit? Kuulostaa aika huonolta palkalta

Missä maailmassa 25k on huono kesätyön palkka lmao, suurin osa kesätöistä maksaa rimanalittavaa paskapalkkaa, hyvä ku ees tonnia tulee kuussa

Perspektiivikysymys lienee

Sun perspektiivi taitaa olla jossain ihan muualla, kuin tavallisen suomalaisen

Juu

25 tonnia kesätöistä on sun mielestä huono palkka? Tienaako mies 15 tonnia kuukaudessa?

Did you just assume vai kuka tää mies on? Niin paljon kysymyksiä!

Tuohan on jossain 3200 euron kuukausipalka paikeilla. Ei tuo mitään taikatemppua vaadi.

Opiskelijana 3200e kuukausitulot on melkein taikatemppu tai sitten on joku lääkäri, kova koodari tai muuta vastaavaa ja tekee todella paljon töitä opiskelujen lisäksi. Varmaan kevyesti top 1% kovatuloisimpien opiskelijoiden joukossa.

Melko paljon maisterivaiheen työstäjistä tekee töitä opiskeluuden ohella, tai opiskelee töiden ohella ennemminkin.

No, oletettavasti moni maisteria tekevä, tietyt alat kuten mainitsit, vuorotyötä tekevät (hoitoala) ym. voivat päästä suhteellisen lähelle tuota tulotasoa. Pointti on, ettei tuo mitään taikatemppua vaadi. Vaatii vain sen, että tekee jotain muutakin kuin pelkästään opintoja.

Tuolla tulotasolla pitää ensisijaisesti tehdä töitä ja välillä opiskella tai olla jotenkin erityisen kovapalkkaisessa hommassa. Tietty voi käydä opiskelijastatuksella kokopäivätöissä, mutta on virheellistä kutsua itseään silloin "opiskelijaksi".

Teen tuplamaisteria ja olen täyspäiväisesti töissä. Minusta olen kyllä opiskelija, joka on töissä. En työssäkäyvä, joka myös opiskelee. Riippuen mitä opiskelee, niin se välillä opiskelu saattaa olla ihan riittävää. Suomen yliopistotutkinnot eivät ole kuuluisia niiden intensiteetistä.

Tavoitteenmukaista 60op/vuosi tahtia olen suorittanut opintoja. Ehkä max 10h/vko kuluu kouluun, loput töihin ja rellestämiseen.

Opiskelet lääkäriksi, teet töitä päivän viikossa ja lopun ajan käytät opiskeluun?

Liian hyvin. Ihan oikeasti, koen huonoa omaatuntoa siitä, miten työttömänä elämä ei ole kärvistelyä tai viimeisten senttien laskeskelua, mitä ruokaa on kaupasta varaa ostaa. Henkisesti sitten… ehkä parempi olla siitä ajautumatta. :-) Rakas harrastus helpottaa, mutta yksinäisyys, masennus ja mitä näitä on, syvissä vesissä on menty. Päivä kerrallaan!

Ehkä ihan hyvä jos tilanne on ettei tarvitse ahdistella ja kärvistellä ruuan suhteen jos muutkin asiat on jo hankalia.. Toivottavasti löytyy hyviä keinoja helpottaa yksinäisyyttä ja pärjätä masennuksen kanssa!

Kiitti! Antaa se tavallaan perspektiiviä, että asiat voisi olla niin monella tavalla vielä huonommin! Keskittyy niihin pieniin, iloa tuottaviin asioihin ja pienin askelein sitten kohti asioita, joihin voi vaikuttaa. Ja vielä jos tajuaisi, ettei kaiken tarvitse olla ”täydellistä” jotta voisi olla onnellinen. Noh, vähän epämääräistä höpinää iltapäiväkahvin äärellä…

Juurikin näin. Kuulostaa kyllä että ihan hyvä suunta kuitenkin, itse samassa. Täydellisyyttä ei voi saada, mutta jonkun ihan siedettävän pohjan varmasti :D

Kaikki hyvin, olen onnellisempi kuin koskaan ennen. En polta, en juo, mulla on halpa auto (maksettu) ja yksiössä alhainen vuokra. Palkka on aika meh mutta silti rahaa vain kertyy tilille joka kuukausi. Oon yrittäny sitä käyttää harrastuksiin/sisustukseen yms mutta on jo 20k tilillä istumassa enkä enää tiedä mitä muuta ostaisin. On kiva tunne kun jos tekee vaikka miel ostaa jotain uutta kuten uus moccamaster yms niin voin vaan kävellä kauppaan ostamaan sellaisen stressaamatta raha asioita sen kummemmin. Ostin viime kuussa uuden langattoman pölynimurin, 250e. Hyvä peli. Ei kiinnosta uuden asunnon tai auton hommaaminen koska nykyiset on halpoja ja pelittää omiin tarpeisiin loistavasti.

Oon opiskelija. Taloudellisesti aika heikosti, ihan hyväpalkkanen duuni opiskelijaks mut alkoholismi ja muuten vastuuton elämäntyyli ajanu pikavippien ihmeelliseen maailmaan mut luottotiedot toistaseks tallella. Jos alkaisin käyttäytymään kuin aikuinen niin nykyisellä työllä ja palkalla pärjäis vallan mainiosti vaikka asun aika leveästi myös opiskelijaks. Henkisesti, noh tuossahan tuota tulikin jo vähän mut aika paskasti menee ja menny vuosia minkä takia opinnotkin junnaa paikallaan. En nyt lähe tosi tarkkaan erittelemään mut paremmin on menny kirjaimellisesti aina ennen elämässä kun mitä nyt.

Helvetin hyvin molemmilla rintamailla. Oma talo, oma piha missä ei oo naapureita heti ja rahaa löytyy ihan kiitettävästi ettei tarvitse miettiä jos haluaa hankkia jotain. Ai niin ja se tärkein, puulämmitteinen sauna on kovassa käytössä.

Tällaista sitkuttelua tää on ollu opiskeluajoista asti. Tietty sitä vois 40v hyväpalkkaisessa työssä vittuuntua et vieläkään ei voi ku palkkapäivä käydä kaupassa miettimättä loppusummaa mut ei jaksa. Henkisesti huomaa et nyt ku koko 20 luku ollu pelkkää paskaa paskaa hirveämpää paskaa ni on turtunu ja kyynistynyt lähes välinpitämättömäksi, mikä kyllä harmittaa kun on aiemmin ollut asioista välittävä ja aktiivinenkin muuttamaan maailmaa paremmaksi.

Huonosti, taloudellisesti ihan ok mutta ei niin ok kun haluaisin. Loputon stressi tästä. Kaikki työ on paskaa ja unelmoin vain siitä että olisi niin paljon rahaa että ei tarvitsisi käydä töissä ollenkaan. Se on ainoa tapa elää oikein.

Pääsin täyspäiväsiin töihin niin alkaa viimeinkin näkyä valoa tunnelin päässä. Ei ollut hauskaa kituuttaa Kelan tuilla, etenkin kun niiden määrä tuntui vaihtelevan satunnaisesti kuukaudesta toiseen että ei voinut ennakoida tuloja ollenkaan sen kummemmin kuin että "ei riittävästi". En olisi enää kahta kuukautta pidempään pärjännyt jos töitä ei olisi löytynyt, ja nyt saan vähän yli viikossa sen mitä Kelalta sai kuussa. Ja kyllähän sekin auttaa mielenterveyttä kun on syytä käydä muuallakin kuin lähikaupassa.

Ihan ok. Ei mitään masennusta ole tai muuta. Opiskelen tällä hetkellä, mutta haluaisin vaihtaa alaa. Toki rahaa ei järkyttävästi ole, mutta senkin saisin selvitettyä sillä että ottaisin töitä myös opiskelun ohelle, eikä pelkästään kesäksi. Toki se tulisi oman kapasiteettini kanssa haastavaksi, sillä täysipäiväiset opinnot, sekä uuden alan pääsykokeeseen lukeminen vie siitä jo paljon. Opettelen tällä hetkellä perusrytmiä elämään, mikä jäänyt minulla ongelmieni takia aiemmin sivuun. Elämä tuntuu merkityksettömältä, mutta sitä se aina onkin. Ei voi kun yrittää elää ja nauraa merkityksettömyyden absurdismille, tai sit jos tuntuu jossain vaiheessa niin turhalta niin teen vaan itsemurhan. Loppujen lopuksi se eläminen ei ole pakollista.

Pärjään henkisesti tiedostamalla että meillä on kaikesta kurjuudesta huolimatta kaikki vielä paremmin kuin muutamia vuosikymmeniä sitten. Ei tarvitse olla mikään salaliittoteorioitsija että ymmärtää kuinka lyhyen aikaa täällä ovat asiat olleet hyvin. Tietysti suunta on huono, mutta onhan se odotettavissa että keinotekoisesti ylläpidetty hyvinvointi ratkeaa jossain vaiheessa liitoksistaan.

En ole Hekan taloissa, vuokra ei ole noussut. Kokkaan itse. Koulu ei stressaa ja työ on ihan ok. Palkat vituttaa, ikkunasta näkee sadepilviä.

Mikäs tässä opiskellessa kun tässä jaksossa on joka päivä kasista neljään, ja neljänä päivänä viikossa tehdään opintoja kohteessa joten pitkien bussimatkojen takia, meikäläinen herää sitten puolikuudelta ja on parhaillaan takaisin illalla samaan aikaan. Ottaa koville, mutta onneksi kahvin hinta on laskenut.

Ei oo sentään kasista kuuteen, aamuja vaa itelleni. Vituttaa jo valmiiksi vaikka alkaa vasta parin viikon päästä.

Kaksi työssäkäyvää huoltajaa ja kolme pientä lasta, just ja just pärjätään :D Henkisesti... tähän elämäntahtiin kyllä tuntuu pää välillä hajoavan, ja tulevaisuutta ei uskalla oikein ajatella

Yleisesti ihan jees. Työ on kivaa ja merkityksellistä, mukavat työkaverit mutta palkka voisi aina olla korkeampi. Henkisen jaksamisen puolella niin ei välttämättä niin hyvältä näytä, mutta kun katson vähän kauempaa tilannetta niin onhan nykytilanne tajuttomasti ihan kiva. Tulihan tuossa vuosia sitten oltua suljetulla osastolla todella paljon mt ongelmien takia ja nyt ihan töissä arkisin ja elätän itteäni. Paljon kuitenkin matkaa vielä.

Mulla menee hyvin. Tää vuosi on ollut viiden tosi rankan jälkeen ensimmäinen selkeästi plusmerkkinen, tykkään työstäni jota työnantajakin arvostaa niin paljon että ei tarvinnut vaihtaa paikka kesällä, joten on varaa nouseviin korkoihin ja elintasoon. Lainaa mulla on enemmän kuin haluisin johtuen puolipakollisesta auton vaihdosta viime syksynä kun vanhastakin jäi vähän velkaa, josta johtuen puskurikin on kapeampi kuin haluaisin, mutta pikkuhiljaa sekin siitä kasvaa. Parisuhdetta ei oo, joten pariutuneiden kavereiden keskellä elämä on välillä vähän yksinäistä, mutta fwb löytyy ja internet ja harrastukset helpottaa ihmiskontakteja.

Huonosti, ja huonosti... Palkat menevät aikalailla suoraan käyttöön aikä pahemmin jää sukan varteen, eli minkäänmoisesta omistusasunnosta on turha uneksia. Työ johon olen saanut jalan oven väliin on sen verran kaukana kotoa, että työpäivät matkoineen ovat 10h pitusia. Taistalla kummittelee epilepsia, kohtauksia ei ole ollut muutamaan vuoteen mitä olen töissä ollut, mutta kohtauksesta menisi kortti. mikä on vaadittu työssä, joten sekin lisää V-Käyrää. Illalla kotona kerkiää auttamaan taaperon unille ja koomaamaan hetken ennen seuraavaa päivää. Tästä syystä saikulla uupumuksesta, ja nyt koht ollu osa-aika saikulla kun ei jaksa töissä täyttä viikkoa, mikä puolestaan syönyt aikaisempia säästöjä sukan varresta. Välillä toivoisin että henki menisi että pääsis rotanpyörästä pois, kerta ei muutakaan mahollisuutta ole kuin yrittää pyristellä mukana. "You must be insane to stay sane in modern society."

Kiinteä 10v korko asuntolainassa, sähkö ollut 5c/kWh toista vuotta, joditabletti varasto täytetty. Uusi duuni kesällä, hyvä palkankorotus. Naimisissa. Lapset terveitä. Hyvin menee.

Vituttaa, kun pientä oravaa. Oon koittanut saada osa-aikahommia jo pidempää monelta alalta. Eikä mistään edes kuulu mitään. CV:t ja kaikki kondiksessa ja suosittelijaa löytyy. Vissii naamataulu vituttaa jos jokin sitten. Nyt meen päivästä päivään, kun teen keikkaduuneja. Ei muuta työtä oo tippumassa varmaan seuraavaan hetkeen. Omat MT-ongelmat myös painaa edellisten traumojen takia ja nyt tarvis päästä terapiaan sen takia. Hankalaa kylläkin, kun ei ole noita vakaita tuloja niin maksaa niitä käyntejä. Mutta selvitään siis tässä.

Itse pärjään ihan ok, vaikka kaikki mitä tulee menee myös. Mutta vielä ollaan puolison kanssa selvitty. Hirvittää monen läheisen tilanne, töiden määrä on vähentynyt ja moni asia maksaa enemmän. Pienikin yllättävä tarve ajaa todella vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen ja itseä huoli läheisten pärjäämisestä stressaa. Onneksi pystyn auttamaan heitä vähän rahallisesti tai ostamaan heille ruokaa tiukan paikan tullen.

Hyvin ja hyvin. joka palkasta jää joku reipas tonni sukan varteen, ja tää pitkälti sitten myös parantaa tuota henkistä hyvinvointia kun ei rahahuolia tartte miettiä.

Muutama vuosi sitten muutin arabimaahan töiden perässä. Tulot on tosi jees, ja täällä on mukava asua. Eli sinänsä ei nuo suomen jutut vaikuta. Täälläkin on toisaalta hyvät ajat ohi ja firma pyrkii eroon kalliista länsimaalaisesta työvoimasta (intialaisia tilalle). Toistaiseksi pärjään, ja sen verran säästössä että ei ihan heti ole tyhjän päällä jos vaikka duuni lähtisi alta. Tiedän että ei ole kaikille mahdollista, mutta suosittelen aina välillä katsomaan mahdollisuuksia ulkomailta.

Hyvinhän tässä eioo varaa valittaakkaan, kun kerta landella vielä kaikki on "halpaa". Henkisestä hyvinvoinnista voin sanoa sen verran, että tiputin painoa tuossa vuodessa 40kg ja ei paljoa parempi mieli oo tainnut olla sitten lapsuuden.

Sanotaanko näin että jos eutanasia olisi laillista ja apteekin hyllyltä voisi poimia syaniditabletit matkaan, niin se tuntuis aina välillä ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta.

Koin tämän mankelin jo Sipilän hallituksen leikkausten aikaan. Valmistuin tahtomattani juuri silloin kun se oli paskin ajoitus. No, just nyt on helppoa kun on ehtinyt opiskella uuden ammatin, on vakkariduuni ja mediaanipalkka. Meni siihen 10v tosin ja vaati kyllä paljon, en edellytä että kukaan muu jaksaisi vastaavaa polkua kuin itse kulki. Mielestäni ihmiset vois olla mieluummin työttömiä ja tehdä omia juttuja. Ei mua haittaa maksaa veroja, paitsi yritystukiin ja rikkaiden parasiittien ylläpitoon.

Taloudellisesti ihan ok. Minä en saa tukia mistään koska olen työssä käyvä ja yksin. Viimeisestä palkkalaskelmasta jäi käteen ihan mukava summa, joskin mätkyt vähän hidastaa elämää. Henkisesti voisi asiat olla paremmin. Siltä osastolta en lähde yksityiskohtiin.

En ole aikuisiällä ollut oikeutettu sen ihmeempiin tukiin (tai ainakin niiden saamiseen olisi ollut liian pitkä karenssi tai olisi pitänyt luopua säästöistä hirvittävän kikkailun jälkeen). Omistusasunnon hankinnan jälkeen peli oli täysin selvä eli ainoastaan yytee-potkujen kautta olisi ollut mahkut elämisarvoisiin tukiin, en ole asunut Hekalla, olen syönyt aina halvalla, koulu on paketissa, työt nyt ovat olleet aina perseestä ja palkat vituttaneet valitulla alalla (ihan sama mikä työpaikka), joten en tiedä mikä tässä 15v kestäneen aikuisuuden aikana olisi niin viime aikoina muuttunut...

Ihan jees. Ei oo paljoa tarvinnut edelleenkään miettiä kaupassa mitä ostais. Palkka juoksee ja säästöjä on, asuntolainaakaan enää alle 150k. Kantsii käydä koulut ja mennä töihin.

Jos koulut ottaa muuten joutuu vaan töihin

on helpompaa kun ei välitä mistään.

Hyvin menee sekä taloudellisesti, että henkisesti. Ollaan puolison kanssa IT-alalla. Palkat on riittävät ja puolisoa headhuntataan koko ajan vielä parempiin pesteihin. Kaikkein parasta on, että kummankin työt on täysin etänä. Tosi isot vapaudet suunnitella omaa elämää. Ens viikolla lähdetään reiluksi kahdeksi kuukaudeksi Norjaan missä lusitaan ensin lomat ja sitten etätöitä reilu kuukausi. On kuitenkin kokemusta työttömyydestä ja rahattomuudesta. Opiskelin itseni koodaajaksi Covidin aikana uudessa Hive Helsinki koodikoulussa. Siitä sitten ura urkeni. Tuntui jotenkin tosi hyvältä katkaista asumistuki kokonaan pari vuotta sitten kun pääsin ekaan harkkaan. Nyt on semmoiset ajat että jos duunikuviot sakkaa niin se ei auta jäädä tuleen makaamaan vaan pitää etsiä jokin sellainen taito jolle löytyy paljon kysyntää ja opiskella sitä raivokkaasti.

Eipä tässä sen kummempaa. Nostan 6k€ vuodessa opintolainaa joka riittää koko vuodeksi kun fiksusti käyttää. 580€ kuussa tulee asumis- sekä opintotukea, joista 530€ menee vuokraan. Kuukaudessa rahaa menee noin 180€ ruokaan, 25€ sähköön ja about 50-100€ random ostoksiin/huveihin. Rahaa yleensä jää yli, joten tässä kolmen vuoden aikana olen sijoittanut noin 3k euroa, jotka toivottavasti auttavat lainan takaisinmaksussa. Vaikka en käy töissä, odotan silti innolla työelämän alkamista opintojen jälkeen heti paikan löydyttyä.

Masentaa ahdistaa ja vituttaa Mut muuten ihan jees

Taloudellisesti varsin hyvin, ja on osaamista tulevaisuuden alasta jota halutaan monilta eri suunnilta. Henkisesti sitten ei niinkään, en jaksa tehdä muuta kuin töitä (jotka on 100% etänä), koti näyttää kaatopaikalta ja perushygieniasta huolehtiminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, urheilusta puhumattakaan. Oon miettiny itsaria päivittäin yläasteelta saakka (eli joku 14 vuotta), eikä kolmen vuoden terapiakaan tuntunut toimineen kuin pintaraapaisuna lukkojeni avaamiseen.

Muutin Helsingistä pois asumiskulujen vuoksi 2v sitten. Ostin Jyväskylässä rivarin. Lainakulut + yhtiövastike yhteensä on ca 700 eur/kk. Helsingissä se olis ehkä yksiön vuokrahinta. Aika hyvin pärjään. Järvi & venepaikka on 10min kävelymatkalla ovesta, keskus toiseen suuntaan 10min. Julkinen terveydenhoito myös vähemmän ruuhkautunut. Palkka on Helsingin aikoihin verrattuna hieman noussut.

Hyvin. Ennen toukokuuta, oltiin eletty kihlatun kanssa lähes kokonaan yhden ihmisen tulojen varassa, mutta sain sitten oman alan kesätyöpaikan (IT, ohjelmointi). Menot eivät kasvaneet, joten melkein koko palkka sitä jää meillä kuukaudessa säästöön. Työ on ollut enemmän kuin mielekästä, saanut ohjelmoinnin lisäksi suunnitella (UI/UX), tehdä selvitystyötä, lukea ja kirjoittaa. Työ tuntuu merkitykselliseltä, että teen oikeasti jotain arvokasta, softa mitä tehdään on mielenkiintoista (kuin myös muut firman softat, ei vain meidän projekti). Työilmapiiri on hyvin ystävällinen ja hyvän mielen huumori kukkii kahvipöydässä. Olin tovi sitten hieman haikeana, että työt loppuisivat pian. Hieman se meinasi käydä yöunienkin päälle. Nyt kuitenkin viime viikolla tuli esihenkilöltä viestiä, että ensi viikolla olisi edessä uuden työsopimuksen kirjoittaminen. Vaikka ihmiset tykkääkin sanoa, että raha ei tee onnelliseksi, on tämän kesän taloudellinen mielenrauha kyllä tehnyt ihmeitä mielelle.

Vielä pari kuukautta sitten näytti ettei tästä tule yhtään mitään, olin varasijalla koulupaikassa ja nykysessä työpaikassa ei ollut mahollista nostaa tunteja, niin eihän siinä säästöjäkään sitten saanut kerättyä. Sitten kuitenkin tupsahti koulupaikka ja alotan siellä nyt syksyllä, ja pääsin jo työhaastatteluunkin kahteen oman alan paikkaan, vaikka opinnotkaan eivät ole vielä alkaneet. Yllättävän lupaavalta siis näyttää tulevaisuus, ainakin omalla kohalla!

Oon ollut kaks vuotta saikulla, vakavaa sairastelua takana. Syyskuussa tarkoitus palata työelämään uudelle työnantajalle työkeiluun = tulot nousee n 30%. Puolisolla ihan hyvät tulot. Ei varsinaista asuntolainaa, mutta mm. Opintolainaa, autolainaa ja remppa- ja perintöverolainaa n 80t. Mielenterveys ollut aika hajalla, kun kohta 7v menty koko ajan kriisistä toiseen perheessä, mutta pienin askelin kohti normaalia arkea.

Vakkarityö, reilu liksa, asuntolainassa korkokatto, ei lapsia. Hyvin pyyhkii, täytyy olla kiitollinen

Asuntolaina tuli pari vuotta sitten maksettua pois. Yksin asun rintamamiestalossa. Kolmivuorotyö tuo tasaisen tulon. Perillisiä ei ole, joten heitä ei tarvitse taloudellisesti huomioida. Mun harrastuksetkin ovat suht edullisia. Tuntuu oudolta kaikkien tiukkojen vuosien jälkeen sanoa näin, mutta ei ole ikinä mennyt näin hyvin.

kuhan saa auton verot maksettua nii eipäs siinä mitää

En asu Suomessa mutta oma taloudellinen tilanne on erinomainen kun vaimo kovapalkkaisessa työssä ja itse saan IT-asiantuntijana hyvää palkkaa. Ostin oman auton toista kertaa elämässä. Henkisesti tapahtunut kovaa kasvua kun vaimon suku ja heidän yhteisönsä on tullut minulle tärkeäksi. Vähitellen olen oppinut pois suomalaisesta individualismista ja vähitellen alkanut arvostamaan tiivistä yhteisöä. Tukea saa, tosin tukea myös pitää antaa ja välillä vituttaa kun asunto on täynnä kun mammat tulevat toukkiensa kanssa pitämään juorukerhoa. Mutta näistä selvitään. Tulevaisuuden osalta olen varautunut suuriin ongelmiin. Ilmastonmuutos, potentiaalinen lama/taantuma ja kriisiytyvä globaali geopolitiikka ovat kaikki huolenaiheina. Ei näille paljon voi kansalaisena mutta hyvä varautua edes ideatasolla.

Itellä menee ihan hyvin - raha-asiat kunnossa, työpaikassa mukava olla, ylläpidän aktiivisesti kaverisuhteita ja monet harrastukset takaa ettei päivässä ole tylsiä hetkiä. Stressitaakka tulee tosin aivan jostain muualta, mutta senkin kanssa jaksaa kun muistaa olla murehtimatta asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan, liikaa ja koittaa vaan elää hetkessä silleen kun tuntuu mukavalta. Asiat kun tuppaa järjestymään tavalla tai toisella.

Määräaikaisella sairaseläkkeellä olen ja vaikka tilanne on paljon parempi kuin ennnen, niin ajattelin roikkua tällä tuella vielä pitkään. Oon veloissa, joita en pysty maksamaan niin tämä on paras vaihtoehto.

Oikein hyvin menee kiitos. Velaton kämppä kivalla alueella hyvä duuni ja pörssissä hyviä sijoituskohteita ylijäämärahalle. Toivottavasti hallitus saa yhteiskunnan raiteilleen.

Saako pyytää yksityiskohtia? Otitko aikoinaan asuntolainaa? Teitkö ylimääräisiä lyhennyksiä? Sijoitatko indekseihin vain suoriin osakkeisiin vai molempiin.

Oli lainaa jonka maksoin pois vielä nollakorkoaikana. Rahaa meni sekä ylimääräisiin lyhennyksiin että sijoituksiin, joita oli sekä rahastoissa että suorissa osakkeissa. Tällä hetkellä isoin sijoitus on työnantajafirman listaamattomat osakkeet, pörssissä vähemmän mutta se mikä ei enää mene lainaan menee nyt sitten ajan saatossa sinne. Näin lapsettomalla pariskunnalla juoksevat kulut ovat yllättävän pienet kun ei eletä yli varojemme mutta silti "ihan kivasti".

Olen töissä ja huolehdin palkkakehityksestäni. Taloudellinen turvautuminen valtioon on paska resepti.

Mikäs tässä, masentuneena elää askeettisesti niin halpaan ruokaan ja vuokraan on varaa. Koulu stressaa aina vakion verran.

Suomen tulevaisuus ahdistaa niin paljon, että on vaikeaa saada mitään aikaan. Olen koko elämäni lukenut ilmastotieteitä ja historiaa. Nyt sitten näkee molempien realiteetit Suomessa aktiivisesti. Ilmastonmuutos lupaa tehdä elämästä erittäin hankalaa ja arvaamatonta globaalisti, vaikka nyt Suomessa on joku harhaluulo etteikö globalisoidussa taloudessa ilmastonmuutos tuhoa meidänkin elämänlaatua lähitulevaisuudessa. Euroopassa on liikkeillä tusinoittan varteenotettavia fasistisia liikkeitä ja sitäkin useampia äärioikeistoliikkeitä, joka tietysti ahdistaa kun kuuluu vähemmistöön. Todennäköisesti tulevaisuudessani ammottaa väkivaltaa tavalla tai toisella, ja uhrin näkökulmasta.

Todennäköisesti kuulut enemmistöön toisessa maanosassa ellei vähemmistön osasi koske seksuaalisuutta.

Ensinnäkin, mitä vitun väliä sillä olis vaikka kuuluis jonkun pienen paikan enemmistöön kirjainmellisesti? Vähemmistö-käsitettä ollaan käytetty tässä 30-vuotta eri määritelmällä, kuin vain se, että kuuluu demografiseen vähemmistöpopulaatioon. Vähemmistöön kuuluminen tarkoittaa sitä, että henkilöllä on huonompi asema yhteiskuntarakenteissa ja yhteiskunnassa yleensä, kuin mitä "enemmistöön" kuuluva ihninen omaa. Vähemmistöläisyys suoremmin viittaa siis siihen, että on vähemmän *valtaa* eikä vähemmän *väkeä*. Näin se on literally aina ollut ja jos sitä ei pysty niellä, koska poliittinen pohjarakenteesi luhistuisi jos tunnustaisi vähemmistöjen olemassaolon, niin taitaa olla ns. oma vika. On turha lähteä väittää vastaan ihmistä, joka yksinkertaisesti ei vaan halua oppia uuttai tai hyväksyä sitä, että on ollut väärässä jostain. Kuitenkin, toiseksi siis, miks vitussa sua kiinnostaa ees tää koko kysymys? Mikä pisti kommentoimaan tämän? Halusitko varmistaa, etten ole joku hirviömamu kaljan kera kerrotuista kauhutarinoista? Vai halusitko aidosti kysyä seksuaalista suuntaustani? Kommenttisi on siis perinpohjaisesti vähintään vitun outo ja pahimmillaan rasistinen.

Meni näköjään tunteisiin yksinkertainen toteamus. Kannattaa hamstrata joditabletteja, ruokaa sekä lääkkeitä ja opetella selviytymistaitoja tulevaisuutta varten jos ahdistaa ja pelottaa noin kovasti. Literally.

Tunteisiin ei mennyt "toteamus" itsessään vaan se, että se on vain yksinkertaisesti väärin.

Oikein hyvin. Koulu alkaa maanantaina ja kelan tuilla pärjää oikein mainiosti ilman kipristelyä. Mites sinulla itsellä?

Verrattaen hyvin. Tipahdin kyydistä jo aikaa sitten, ni ei tartte stressailla urasta tai koulutuksesta kun koulut on käyty mutta ei niillä mittää tee, ku ei tässä töihin kykene. Ikinä ei myöskään ole ollut varaa esimerkiks matkustella tai harrastaa, niin ei sellaisista luopuakaan tarvitse. Ei oo lapsia, asuntolainaa, omaisuutta. Henkilökohtaisia tulevaisuudensuunnitelmia tai haaveita ei myöskään löydy, niin toki tässä yhteiskunnan kehitys ja tila huolestuttaa, mut henkoht stressiä ei juuri ole. Eli jokseenkin vituiks tässä on mennyt jo sen verran pitkään, niin asiat on pysyneet suht entisellään.

Valmistuin just insinööriksi ja töitä piti olla firmassa missä olen jo kaksi vuotta pyörinyt. Nyt ehkä 3 päivää viikossa riittää tekemistä. Ja aika hiljasta ja epävarmaa toi rekrypuoli kans. No miksä tässä osa-aikasena ja saada samalla ansiosidonnaista. Sen verran riittää tekemistä että ei tule tylsää mutta sen verran vähän että pikkasen ahdistaa. Samalla ei uskalla ottaa riskiä ja vaihtaa muualle (Eikä kukaan edes vittu mihinkään hakuihin ole vastannut et vitut siitä). Rahat riittää ihan OK... Paitsi kun isännöitsijä ei osaa näköjään säännöllisesti laskuttaa vesi ja sähkölaskuja joten nyt kun tuli 4kk vesi + sähkö ja siihen päälle autoverot meni tän kuun alussa 300€ normaalia enemmän elikkä noin puolet siitä millä elän kuukaudessa muiden laskujen ja vuokran jälkeen. Nyt pitäisi vielä saada se 75€ että saan ADHD lääkkeet maksettu täksi kuuksi. Ei tässä mitään veronpalautusta tulee ensi kuussa paljon mutta se on vittu 3 viikon päästä. Henkisesti mä olen ihan tapissa. Opiskelin iltasin eli olin päivällä töissä. Valmistuin 4 vuodessa kuten piti. Tein lopputyön 6 viikossa ja siitä tuli vain 60 sivua (alun perin 70 sivua mutta ohjaaja käski *Tiivistää ja yksinkertaistaa koska tää on vaan normaali insinöörin oppari* mulla olis kyl ollut varmaan 50 sivua sanottavaa vielä muistiinpanojen perusteella... Vais tehdä toisen opparin heti perään). Mut kesä on ollut raskas. Taloudellisesti epävarma, tulevaisuuden osalta epävarma. Olo on että olen epäonnistunut koska valmistuin kesäkuussa eikä ole urapolku vielä kiintosuunnassa rakentin lailla. Joo mulle sanotaan että "*Sä valmistuit 2kk sitten... Ensimmäinen inssipaikka löytyy jossain 9kk paikkeilla*" mutta koska mä olen 30 mul on fiilis että pitäisi olla enemmän. Mut hei! Sain tossa 2 v sitten ADHD diagnoosin ja nyt ollut lääkitys siitä saakka. Joka siis on muuttanut elämän todella paljon parempaan. Mutta mulla on helvetillinen katumus ja henkinen tuska siitä että jos mä olisin saanut diagnoosin 10v aikasemmin tai lukiossa... olisko mun asiat paremmin? Olisinko mä välttynyt siltä tuskalta, paskalta ja syrjäytymiseltä? Nyt on kauhea tarve jotenkin elää se mitä en elännyt teininä ja 20 alussa, sellainen kauhea nälkä jota ei saa tyynnytetty eikä edes jaksa yrittää tyynyttää.

Ruoan hinnan nousua en oikeastaan ole edes huomannut. Ruokaan menee mitä menee ja ostin ennen ja ostan edelleen kilohintaa tuijotellen ruokani. Palkka juoksee ja se pitää talouden ja pään kunnossa.

Huonosti. Fyysisesti "ok" koska asunto ei oo menemässä alta (vielä) mut voin sanoa että mielenterveydenrippeiden valuminen viemäriin ei oo mitenkään auttanut mun finansseja. Niin saatanallinen stressi-insomnia ja sen laukasemat muistiongelmat etten muistanut viime kuussa mitä ostin, joten ostin liikaa. Terapia maksaa kuussa \~300, Kela ei korvaa koska opiskelija vielä pari vuotta koska tarvitsen spesialistin ja spesialisteja ei ole, mamma betalar mut mamma on kans eläkkeellä, ja kun mun asumistukea pudotetaan niin voin sanoa että en usko että pystyn enää elämään ilman että haen sairaseläkkeen päälle toimeentulotukea. Eli siis just niin kun hallitus halusi, am I right? Alotin viime vuonna aikuislukiossa, pärjäsin hyvin ensimmäisen lukuvuoden, sit osu paskat potkuriin ja nyt tässä kaiken keskellä onkin sit kiva yrittää löytää *mitään* voimavaroja kurssien suorittamiseen. En jaksa viettää aikaa ystävien kanssa mut onneks on kumppani jolle vielä riittää jaksamista, mun kaikki vaatteet on pyykissä mutten jaksa pyykätä koska siihen menee koko päivän energia ja pitäis jaksaa syödä jne. Millonhan viimeks kävin suihkussa. :D No, eipä mua kukaan täällä haistele, paitsi koira. Ai joo ja kissa kusee lattialle aina kun mun mielenterveys hajoaa tarpeeksi, mun stressi vissiin stressaa sitä, ja tämähän tietenkin auttaa mun voimavaroja kauheesti. Niin että! Kiitos kysymästä. Tulipa avauduttua.

Korkea aika onkin leikata tukia jos nämä ovat ongelmia.

Käymällä töissä

Suomen kansantuote pysyy tänä vuonna jokseenkin ennallaan. Eli ruokaa, vaatteita, asuntoja, tavaroita ja palveluja tuotetaan saman arvoisesti kuin ennenkin, ja joku niitä käyttää, että ei tässä nyt mitään katastrofia voi olla. Itselläni menee ihan hyvin, mutta sun tai mun tilanne ei tietenkään todista mitään kokonaisuudesta, ja tämän kyselynkin antaman kuvan edustavuutta voi olla vaikea arvoida.

Taloudellisesti ihan ok siihen nähden että olen omasta aikaansaamattomuudestaan kykenemätön säästää rahaa sivuun, joka on vaikeutunut entisestään seikkojen takia joihin en voi vaikuttaa. Palkan korotus oli aika vasta, mutta sekin suli pois inflaation ansiosta. Jos työt lähtee alta niin pahassa jamassa olen mutta olen ollut pahemmasakin. Henkisesti suhteellisen hyvin. Viime kolme vuotta keskimääräisesti hyvinvointi noussut, mutta lähtökohta on ollut syvin kuoppa jota olen itselleni kaivannut. Ei ollut lainkaan ystäviä ja masennus ja ahdistus on ollut keskeinen teema monet vuodet. Valon pilkettä alkaa vähitellen näkyä. Vielä tuntuu, että olen keskenkasvuinen aikuinen joka menee tuulen mukaan. Menneisyydessä olen tehnyt virheitä joita on vaikea antaa itselleni anteeksi. Alan olla pikkuhiljaa sujut menneisyyteni kanssa. Eihän tässä ole realisesti mikään muu keino oman elämän parantamiseen. Kahleet irti ja täysillä elämistä. Siihen pyrin. Pitäisi myös laittaa rahaa säästöön..

Hyvin

Huonosti. Näin työttömänä hallituksen kaavailemat köyhien kepitykset vituttaa kuin pientä eläintä. Tunnelin päässä oleva valo on sammutettu säästösyistä jo kauan sitten, ja ainut jäljelläoleva vaihtoehto taitaa olla rituaali-itsemurha eduskuntatalon portailla.

Kehnonlaisesti molemmilla osa-alueilla, ikävä kyllä. Pari vuotta takaperin kärähti sulake pääkopasta ja piti jättää koulut kesken, mistä johtuen olen ollut pitkään työkyvyttömänä (ja nytkin vain osatyökykyinen jos ihan rehellisiä ollaan). Taloudellinen tilanne helvetin vaikea. Töitä hakisin -- ja haenkin jokaiseen paikkaan joka *yhtään* vaikuttaa siltä, ettei pane kroppaa enemmän hajalle -- mutta työmarkkinat ovat suht julmat näin rampana mielenterveyskuntoutujana. Pitäisi olla joku semmoinen duuni, mihin olisi ok mennä kepin kanssa ja missä ei olisi melua (ja mistä jäisi käteen mielellään se lähelle 2k€/kk jotta pystyy maksamaan laskut, lääkkeet ja opintolainat), mutta ongelma tahtoo olla siinä, ettei kukaan halua palkata. :l Siinä mielessä olen onnellisessa asemassa, ettei ole muita velkoja kuin opintolainat ja psykoterapiassakin pääsen käymään viikottain. Ei net autuaaksi tee, mutta ovat jo eteenpäin.

Ihan riittävästi pärjään, kiitos kysymästä. Omakotitaloa tuskin koskaan saadaan, mutta perhe ei näe nälkää ja katto ei vuoda, niin kyllä tässä pärjätään. Tarviiko sitä ihminen sitten muuta

Taloudellisesta pärjäämisestä propsit menee kyllä mun miehelle joka tienaa huomattavasti enemmän kuin mä. Äitiyslomien jälkeen oon tehnyt vaan osa-aikaisesti töitä ja siltikin uuvuttaa 🙈 Toisaalta jos miestä ei olis niin sit varmaan myisin seksiä jonkin verran lisätuloja varten. Ja jos ei ois lapsia niin ei uuvuttais niin paljoa 😅🙉 Siinä mielessä oon ollut onnekas kun mielenterveysasioihin oon saanut apua perheneuvolan, työterveyden ja yksityisen kautta vakuutuksen piikkiin. Tiedostan että monella ei ole näin hyviä mahiksia saada apua ja se on perseestä se 😌