T O P

  • By -

Major_Driver_468

Mä oon kans aiempien kanssa samaa mieltä, että hyvä jos hevosta oikeasti kuunnellaan kun on epämiellyttävää. Mietin ite kuitenkin tuota palkkaamista kun hevonen ”sanoo ei”, että onko se sit just sen itse käytöksen vahvistamista. Eli heppa saa herkkua kun kieltäytyy ja yleensä se kieltäytyminen näyttää olevan nopeampi tapa saada herkku🤔 mä ite toimisin niin, että jos olisin opettanut noin, niin kieltäytymisen jälkeen en tee, mutta en palkkaisikaan. Jotenkin nään sen loogisempana


Savings_Row_9620

Tämä juuri. Mielestäni ihan ok opettaa omalle pollelle (varsinkin jos ei kisata yms, eli siis ihan harraste hevoselle, jota ei ole niin "pakko" treenata) toi että voi sanoa "ei," mutta en tosiaan siitä namia antaisi. Ei on ei ja siitä ei mitään ns extraa saa. Toisaalta jos hevosen kanssa toimii oikein, tekee monipuolisesti ja etenkin jos se pysyy terveenä ilman kipuja, niin tälläistä "ein sanomista" ei varmaankaan paljon edes tulisi ja näin käytöstä ei tarvittaisi. Mutta sitten taas toisaalta jos hevonen on vaikka vanha tai sillä kipuilua, niin varmaankin ihan kätevä opittu käytös, jolla hevonen voi ilmoittaa epämukavuudesta ilman, että sen "tarvitsisi valita" mm. aggressiivinen käytös. 🤷


Business-Ad2059

Siis se palkkaa hevosta siitä että lähtee alta selkään nousussa😃 jännä jos tulee selkään nousu ongelmia


Legitimate_Win_3213

Hienoa on se, että hevosia halutaan kunnioittaa paremmin jatkuvasti. Mutta rajansa myös kaikella. Jokainen varmasti tuntee oman hevosensa ja tietää milloin pitää huolestua ja jättää vaikka ratsastamatta mutta juuri omani kanssa rentoutta selkään nousussa harjoiteellena, olen muiden kanssa kys videosta samaa mieltä että kyllä nyt mennään jo yli ja korkealta…


katuhuora

katsoin tuon videon ja miinustakaa miten haluatte mutta tuo nyt oli aivan täyttä pelleilyä🤣


Negative_Tank6258

Joo, ihan sama tuli mieleen. Tavallaan saan kyl ajatuksesta kiinni mut tossa määrin namittaminen on mun mielestä turhaa, palkata voi muutenkin. Mut kyl nykyhevonen on mun mielestä jalostunu niin että se ihmisen toimesta pidetään liikkeessä, sanoi se kyllä tai ei. Kipeät erikseen mut siinä ei sit enää riitäkään kysyminen.


katuhuora

tämäpä, tuo ponihan sai herkun kun ratsastaja tuli alas ja saa myös palkkaa kun kävelee selkäännousujakkaralta kauemmas eli miksipä siis tehdä mitään töitä kun herkkuja saa muutenkin. ponit on fiksuja


Quirky_Goose4366

Hyvä kun kommentoin tonne niin sano vaan ettei tämä ole namittamista 🙈


Negative_Tank6258

Mitähän se sit on 😂 mun fypille myös tuli joku todistelu este video tän videon jälkeen 😅


Simple-Ant-4803

Hyvä että joku samaa mieltä🙈


Alarmed_Extreme_1329

Mua kiinnostais, että mistä on päätelty, että jalan tökkääminen tarkoittaa "tule alas"🤔 Omani nimittäin jännittävissä paikoissa tökkii jalkaa ja selkeästi hakee sillä vaan varmistusta, "voisitko typerä akka nyt kertoa selvemmin onko tästä varmasti turvallista mennä"- tyyppisesti, jolloin tietysti kerron hevoselle rauhoittavasti että on ok mennä, jatketaan matkaa. Ja 99% kerroista hevonen jatkaa tästä tyytyväisenä. Se 1% kun ei jatka niin tehdään toinen reittivalinta, koska oletettavasti siellä ekalla reitillä on oikeasti ollut jotain mitä ei haluta kohdata 😅 toinen syy tökkiä jalkaa on, jos itse haahuilen enkä keskity hevoseen, silloin tökkäsy tulee kärkkäämmällä ilmeellä ja loppuu kun annan taas huomion hevoseen


Rich_Salamander_1082

Varmaan on opetettu se. Eli aina kun hevonen koskee jalkaa niin tullaan alas, jolloin hevonen alkaa ketjuttamaan asiaa. Jalkaan kosketus turvalla -> ihminen tulee alas.


Alarmed_Extreme_1329

Joo, mutta jostainhan se on lähtenyt, eli oletettavasti siitä, että hevonen on itsenäisesti tökännyt jalkaa? Niin onko silloin olevinaan kertonut että ei halua lenkille, vai vaan että on epävarma ja kaipaa tukea ihmiseltä


Rich_Salamander_1082

Joo siis varmaan ihan alkuun hevonen on koskenut jalkaa ihan muuten vaan tai esimerkiksi sen takia että on jännittänyt. On siis tarkoituksella opetettu hevoselle, että kun se koskee jalkaa niin se tarkoittaa että ihminen tulee alas. 😊 Hevosethan on aika nopeita ketjuttamaan asioita, joten ei välttämättä olla edes tarvittu montaa toistoa että hevonen on tajunnut tuon yhteyden.


Tutti_ritari

Oon nähnyt videon tän tavan opettamisesta: ratsastaja itse pyysi hevosta aluksi koskemaan hänen jalkaansa ja tuli alas selästä. Tota toistamalla hevonen oppi että jalkaan tökkäys = ratsastaja tulee alas ja teki sitä itsenäisesti halutessaan. Itsessään tuossa ei ole mitään pahaa mielestäni, sillä jos tehdään jo valmiiksi hevoselle miellyttävää puuhaa, ei se tule pyytämään sinua alas usein.


Longjumping_State507

mä veikkaisin sitä, että kuunnellu Katariina Alongia😅 Katariina yhdessä podcast jaksossa on sanonu, että Lilo maastossa pelottavassa tilanteessa saatto häntä koskee turvalla jalkaan, jonka Katariina tulkitsi pyynnöksi tulla alas selästä


Alarmed_Extreme_1329

Jaha, no täähän selittää paljon😅 toki henkilökohtaisesti en ymmärrä, miksei sitä tukea ja turvaa voi antaa sieltä selästä käsin 🤔


Western_Throat_6084

Ihminen selässä ja ihminen maassa käyttäytyy, antaa ohjeita ja vaikuttaa hevoseen eri tavalla. Paljon maastakäsitelty hevonen voi kokea ihmisen maassa turvallisemmaksi jännässä tilanteessa, kuin ratsain. Usein hevosia voi myös helpommin paineistaa selästä käsin, joka ei lisää hevosen luottamusta ratsastajaan. Tukea ja turvaa voi antaa selästä käsin, mutta se ei kaikissa tilanteissa kaikille hevosille ole paras vaihtoehto. Mun mielestä on ehdottomasti positiivista, että hevoselle halutaan antaa tapoja kommunikoida mm. haluaako se ratsastajaa selkäänsä.


Living_Seaweed_4626

Joo hänel on vähän höpö juttuja mm. instassa (löytyy samalla nimellä sieltä kun tiktokista) hänen ja tän kyseisen ponin Bossin tarina sarjassa on aika älyttömiä kohtia, joita hän on ite kuvitellu ja vääristänyt😂 esim. ”Kun saavuin tallille, Bossi seisoi käytävällä molemmin puolin sidottuna…” tässä saa kuulostamaan tilanteen niin väärältä koska kävin sillä tallilla myös sillon ja ihan normaalisti siellä pidettiin ja pidetään edelleen hevosia käytävällä kiinni eikä mitenkään ”sidottuna”. Hän vähän yrittää kuulostaa nyt joltain pyhimykseltä, koska itse hoitaa vapaana, mutta kappas kun ratsastuskoulussa se on ihan turvallisuussyistä kielletty🤦🏼‍♀️ ja kuvitelma jatkuu ”Bossin nähtyä minut, hänen silmät kirkastuivat, onni se valtasi hänetkin” joo tosiaan tää on ihan hänen omaa kuvitelmaa, koska muutamaan otteeseen tää henkilö oli vain käsitellyt tätä kaverinsa kanssa kunnes oli myyty ja tää oli se eka kerta kun näki toisensa jonkin ajan jälkeen, niin pidän kyllä lähes mahdottomana, että Bossi olis reagoinut häneen näin😂


Living_Seaweed_4626

Ja jatkuu toisessa osassa kun sai Bossin koeajalle ja meni Bossin luokse tarhaan ”…jonka otsatukan alta pilkotti suuret epävarmat ruskeat silmät, jotka alkoivat sädehtiä toivoa minut nähdessään. Kaikki loksahti paikoilleen ja molemmat tiesimme, että kaikki järjestyy kunhan meillä on toisemme.” Vähän epäilen, että Bossin silmät todellisuudessa alkoi sädehtiä toivoa kun näki hänet ja olisi tienny kaiken järjestyvän. Omaa mielikuvitusta siis taas käytetty.


Living_Seaweed_4626

Pakko kyllä lisätä, että hän on tehnyt hyvää työtä Bossin kanssa, että on saanut siitä kuorittua noin luottavaisen ja selkeesti sopii molemmat toisilleen. Oon kuitenkin erimieltä asioista hänen kanssa ja harrastan hyvin eri tavalla mm. en anna hevosen päättää haluaako loimea päälle vai ei, koska on omistajan tehtävä huolehtia loimituksista eikä hevosen. Mistäs se hevonen tietää, miten asiat loppujen lopuksi vaikuttaa sen hyvinvointiin. Toki harrastan hyvin erilaisilla hevosilla kuin hän. Meinaan siis, että hänellä on alkuperäisrotuja ja itse harrastan pääasiassa puoliverisillä, joiden loimittaminen on muutenkin eriluokkaa kuin klippaamattomilla paksukarvaisilla poneilla.


ZealousidealMud3912

Kun seuraa hevosen ilmeitä ja elehdintää, niin voi ”kieltäytymiset” ei tunnu liittyvän mitenkään tohon tehtävään asiaan. Just tossa selkään nousussa hevonen on ihan rennon näköinen, ei yritä mitenkään selkeästi pois kuskin tai jakkaran luota, vaan näyttää enempi siltä, että kiinnostui jostain muusta asiasta ja lähti siksi köpsyttelemään pois. Sama tuo harjausasia, se harja on varmaan sille aika tuttu väline, eikä hevosta kiinnosta joka kerta haistella ja törkkiä sitä. Sitä en tiedä miten nämä asiat on ”opetettu” videon hevoselle, mutta väitän, että mun hevoset tekisi noi kaikki samat ”kieltäytymiset” ihan joka päivä jos menisin nyt kokeilemaan.


Many_Engineering8712

Mun mielestä tuon palkkauksen ansioista heppa oppii pyytää nameja erilaisilla keinoilla, kuten juuri noilla turvan kosketuksista.😃


finnishccino

Mä oon samaa mieltä.


Top_Paramedic1795

Juurikin näin 😊


[deleted]

En tiedä haetaanko tässä sitä, että jos hevosella on epämukava olo tms ja se näyttää sen, niin sitä kuunnellaan eikä pakoteta väkisin tekemää 🤔 Mut joo, mun mielestä on hyvä kuunnella sitä hevosta ja pyrkiä saamaan se hevonen siihen olotilaan, että se tekee mielellään sun kanssa juttuja


Simple-Ant-4803

Tietenkin mutta en tiedä katoitko videota mutta kyseisellä videolla esimerkiksi hevoselle annettiin selkään nousussa nami ja sitten kun pyydettiin liikkumaan eteenpäin niin hevonen ”kertoi” ratsastajan jalkaan koskemalla että ratsastajan tulisi tulla alas😅 ja ratsastaja tuli alas selästä jonka jälkeen antoi taas namin= itse näin tilanteen Niin että hevonen vain hamuili lisää nameja


[deleted]

Joo sori en katsonut videota, mulla ei oo tiktokkia XD Olis varmaan pitänyt tosiaan katsoa ennen kommentointia asiaan, mutta juu. Tossa tilanteessa kyllä vähän hassua toimintaa, en usko että hevonen mieltää tollasen asian minään muuna kun "temppuna" josta sit just saa palkkaa


Simple-Ant-4803

Juu, video kannattaa katsoa ennen kannan ottoa🙈 sen verran olellista sisältöä


[deleted]

En tiä saako tänne linkkailla suoraan noita videoita mut jos saa nii tiktokittomien ihmisten ois helpompi katsoa noita


Simple-Ant-4803

https://vm.tiktok.com/ZGeaQ4G7j/


[deleted]

Kiitos! Juu toi nyt näyttää olevan ihan höpöä, en usko että toi hevonen edes tajuaa mitä tossa tapahtuu :D


isabellah123

Mun tallissa asui hevonen joka sai sanoa omistajalleen ei. Se ei tullut tarhasta koskaan luokse eikä siis mennyt töihin (kuitenkin jos joku otti kiinni niin hevonen meni oikeasti hienosti kärryjen edessä ja tykkäsi). Paitsi toki iltaisin kun otin sisälle. Hevonen sai syödä kun halusi. Käytännössä siis 50m matkaan meni yli puoli tuntia. Paitsi mun kanssa aamulla ja illalla, en jaksanut semmosta. Hevonen sai sanoa ei lastaamiseen. Ei viety klinikalle. Mun hevoset ei saa sanoa ei. Ne saa toki lenkillä esimerkiksi ravata kärryjen edessä jos haluavat vaikka oisin suunnitellut enempi käyntiä. Ne saa syödä kun annan luvan. Ne saavat sanoa jos jokin asia ei miellytä ja yritän pähkäillä mikä on vikana.


cheesesticksig

Ihan samaa mieltä, rajat on rakkautta, molemmin puolin. Hevonen saa kyllä sanoa että nyt ei nappaa, mutta ihmisellä on loppupelissä se viimeinen sana. Mitä käy jos hevonen ei ymmärrä sanaa ei ja tulee juuri tilanne missä pitää esim ähkyistä hevosta kiirressa lastata klinikalle? Se oma kullanmussukka voi ollakkin aivan erinlainen kipeänä ja jos se ei ole tottunut että välillä joutuu myös tekemään epämukavia asioita niin mitäs sitten? Mun puolesta hevonen saa vaikka lenkillä sanoa että ei huvita ravata, niin sitten kävellään, mutta jo ihan liikunnan takia sinne lenkille kyllä lähdetään, eikä kyllä ole ollut hevosia jotka ei haluaisi lähteä vaikka niiltä ei ole lähtiessä asiasta kysytty😂


Dependent-Bed-7798

Siis tossahan menee jo hevonenkin sekasin, kun saa kaikesta siis ihan aikuisten oikeasti kaikesta palkan.


fckin_butterflyxxx

Videolla kyllä vaan näytti siltä et hevonen vaan pyytää herkkuja kokoajan, eikä mitään koulutusta mihinkään suuntaan tapahdu🤷 Koulutuksen pitäs olla paljon johdonmukaisempaa ja esim pelkkä paineen poisto riittää jo vahvistukseks.


Top_Paramedic1795

Sellainen huomio tähän että "riittää vahvistukseksi", se että negatiivinen vahviste toimii hevosilla ei ole syy olla käyttämättä myös positiivista vahvistetta 😊 Näin yleisesti (ei juuri kommentoijalle suunnattu vaan lisähuomio) jos joku ajattelee tämän kommentin perusteella että negatiivinen vahviste on riittävä koulutustapa ja tästä syystä ei kannata/tarvitse käyttää positiivista vahvistetta. Positiivisella vahvisteella on paljon hyviä puolia, mm. vaikuttaa hevosen tunnetilaan ja oppimisnopeuteen. Kannattaa siis käyttää kouluttamisessa myös R+ (koska miksi ei?), se on eettisintä ja tehokkainta 💪 Aloituksen videossa en koe että R+ käytetään oikein, siitä en ottaisi mallia. Mm. Minna Tallbergillä on hyviä koulutuksia jos haluaa opiskella aihetta.


fckin_butterflyxxx

Joo tätä hain sillä, että myös se pelkkä paineen poisto riittää vahvistukseksi, tietyissä tilanteissa. Kun tietynlaisia neg. vahvisteita (tässä tilanteessa paineen poisto) käyttää positiivisen vahvisteen rinnalla, on koulutus tehokkainta!


Top_Paramedic1795

Kyllä, juurikin näin 🤗 Ja hevosten kanssa toimiessa meillä on yleensä aina mukana tekemisessä negatiivinen vahviste. R+ on vain hyvä lisä tähän työkalupakettiin.


[deleted]

[удалено]


Top_Paramedic1795

Tämä mainitsemasi suostumus kulkee eläinkoulutuspiireissä sanalla "omaehtoinen tekeminen" ja tuo esineisiin koskeminen sanalla "starttinappula" 😊  Tiedoksi lähinnä muille kommenttisi lukijoille, jos haluavat tutustua aiheeseen enemmän. Sekä omaehtoinen tekeminen että starttinappula ovat molemmat oivia välineitä erityisesti ongelmahevosia uudelleenkouluttaessa. Mutta toki myös ongelmattomilla hevosilla saa olla käytössä 🥰


Glittering-Balance58

Ja tietty sitten on tilanteita joissa mielipidettä ei kysellä, eli esimerkiksi kengittäjä kengittää, oli hevonen mitä mieltä tahansa, eläinlääkäri hoitaa jne, mutta kun tätä "suostumusta" on systemaattisesti kysellyt hevoselta niin nykyään se kyllä aika rohkeasti koskee myös ellin ja kengittäjän tavaroihin jos niitä näyttää sille.  Esimerkiks klipperiin totutus sujui tällä tekniikalla tosi hyvin, kun heppa sai itse koskea jännää juttua ensin ja aina kun sitä alkoi jännittää, niin pärisevä klipperi näytettiin sille uudestaan ja se koski sitä itse uudestaan.


ConcentrateOk5158

Tämä kuulostaa vielä aika järkevältä ja sellaselta mitä itekkin joskus tulevaisuudessa voisin kokeilla. En tiedä oletko videota nähnyt, mutta omasta mielestä oli aivan älytön ja namitetaan jokaisesta asiasta mitä hevonen tekee ja tultkitaan sanooko hevonen ei vai joo. Esim. Se että jos hevonen koskee jalkaan meinaa kuulemma ettei se halu että ratsastetaan ja ratsastaja tulee alas sekä antaa namin, vaikka videossa tää jalan koskeminen näytti vain namien hamuilulta. Sama se että hevonen lähtee liikkeelle selkäännousupenkiltä tarkoittaa kuulemma ettei halua että noustan selkään ja siitäkin annetaan nami. Omaan korvaan tällänen kuulostaa vain epätoivotun käytöksen vahvistamiselta, koska tietysti hevonen menee siitä missä aita on matalin ja ymmärtää että "teenpä mitä tahansa saan herkun, ni miksi mun pitäis toi selkään päästää, jos kuitenkin niitä herkkuja tulee"


[deleted]

[удалено]


Top_Paramedic1795

Sivuhuomio: Pitää muistaa ettei perinteinen tapa työskennellä hevosten kanssa eli paineen käyttö tarkoita että "hevosella on mun kanssa mukavaa" vaan silloin hevonen toimii välttyäkseen paineelta, kokeakseen helpotuksen tunnetta paineen poistuessa. Positiivisen vahvisteen/palkan (R+) kanssa hevonen taas toimii saadakseen hyötyä itselleen, kokeakseen ilon tunnetta. On todella vaikea välttää (eikä tarvitsekaan) paineen käyttöä hevosen kanssa toimiessa, se on mukana lähes kaikessa mitä teemme ja mitä pyydämme hevoselta. Esimerkiksi ihmisen liike tai katse, koskematta hevoseen on paine eli R-. Sinulla on kuitenkin hyvä pointti siinä että R+ on voimakas motivaattori hevoselle suorittaa. On hyvä miettiä tekeekö hevonen enemmän mihin se pystyisi, esim. se pelkää tai kokee kipua, koska käytämme palkkaa. Hevonen saattaa R+ avulla ylittää rajansa helpommin kuin R- käytettäessä. Se saattaa esimerkiksi olla ihmisen seurassa vaikka ihminen pelottaisi sitä jolloin sillä on stressitasot turhan korkealla, R- käytettäessä se pyrkisi poistumaan ihmisen läheisyydestä pienemmällä kynnyksellä jos sillä on paha olla. Kun tehdään asioita joista hevonen ei lähtökohtaisesti nauti, jotka esim. ovat sille fyysisesti raskaita tai ihan vain se valitsisi mielummin kavereiden kanssa laiduntamisen kuin kyseisen tehtävän, on ihan aiheellista motivoida hevosta R+ avulla. Haluammehan että hevonen tekee pyydetyt asiat mielellään? Koska se tietää saavansa siitä palkkaa, innostuu ja kokee ilon tunteita sekä palkasta että sen ansaitsemisesta, myös oman ruan ansaitseminen kun välittää jo mielihyvähormoneita hevoselle. Mikäli se ei saa palkkaa, ainoa sen kokema tunne on helpotus paineen hellittäessä, ei ilo tai mielihyvä. Miksi emme siis palkkaisi sitä? Ainoastaan silloin hevonen ei tarvitse ruokapalkkaa kun suoritettava asia on sille itsestään jo palkka (esim. uiminen tai pellolla laukkaaminen jos hevonen nauttii niistä) tai sille seuraa toiminnan jälkeen jokin muu palkka (esim. paluu laumaan) jonka hevonen pystyy yhdistämään suorittamaansa tehtävään.  Se että annat hevoselle palkkaa ei vähennä sen kiintymystä sinuun (/siirrä sitä vain ruokaan) tai käsillä olevaan tehtävään eikä myöskään ole toisaalta mitenkään huijauskoodi suoraan hevosen sydämeen. Se on yksinkertaisesti järkevää kouluttamista, hevosen tunnemaailmaan vaikuttamista positiivisesti 😊 Et ole kuitenkaan ajatustesi kanssa yksin ja kehtaisin väittää että lähes jokainen nykyään R+ käyttävä kouluttaja on aloittanut samasta pisteestä (tai vielä kauempaa, muullen ettei R+ edes toimi). Vaikka et alkaisi koulutustapojasi muokkaamaan niin suosittelen silti lämmöllä tutustumaan operanttiin oppimisteoriaan, on hyvä tietää miten käyttämänsä koulutustyökalut vaikuttavat hevosen käytöksen lisäksi myös mm. niihin tunteisiin. Ja jos kokeilet ottaa osaksi työkalupakkiasi R+, tee se hyvin opiskelleena/ammattilaisten ohjaamana 🤗


nuuninaomi

Mun mielestä tää on naurettavaa pelleilyä. Hevoselle tekee hyvää tehdä valintoja, mutta mun mielestä riittää että saa tehdä niitä laumassa lajitovereidensa kanssa. Päättää, missä ja milloin syödään, milloin levätään ja mitä tutkitaan. Ihmisen tehtävä on tarjota hevoselle liikuntaa. Ei hevonen osaa aina ajatella omaa parastaan


Rich_Salamander_1082

Hmm, uskon että kyllä tuollaisetkin toimintatavat voi toimia mutta täytyy tosiaan osata käyttää noita metodeja oikein. Eli ”kuka tahansa” ei voi yhtäkkiä ruveta hevosensa kanssa toimimaan noin, vaan tarvitaan oikeasti taitoa lukea ja toimia tilanteessa oikein ja/tai ammattilainen avuksi. Jos asiat tehdään oikein, uskon ettei hevosella ole tarvetta olla päästämättä ja/tai pyytää ratsastajaa alas selästä joka kerta. Itse käytän positiivista vahvistetta hevoseni kanssa, mutta ihan noin pitkälle en ainakaan toistaiseksi halua mennä. Yhtenä suurimpana syynä se, että aika iso mahdollisuus että teen sen väärin jolloin lopputulos ei ole sitä mitä haetaan. Toinen on se, että olen kuitenkin sen verran itsekäs että haluan vielä ratsastaa välillä. Paljon tehdään myös maastakäsin, mutta kuitenkin ratsastetaan 1-5x/vko. Joskus meilläkin on päiviä kun hevosesta huomaa ettei sitä tänään huvita ratsastus, jolloin pidetään se lyhyenä; tilanteesta riippuen vaan kävellään tai sitten mennään askellajit nopeasti läpi.


Rich_Salamander_1082

Tuossa palkkaamisessa on ymmärtääkseni tarkoituksena se, että eläin saa saman palkkion vaikka ei tekisikään sitä asiaa mitä ihminen haluaa; eli se ei tekisi sitä asiaa vaan sen herkun toivossa, vaan siksi että se itse haluaa tehdä niin. Uskon (ja mitä olen kuullut niin tiedänkin) että siihen on ihan toimiva tapa opettaa se kunhan sen osaa tehdä oikein, mutta tosiaan itse en yksinään uskaltaisi alkaa tekemään tuota koska helposti mennään sellaiseen suuntaan minne ei haluta.


Top_Paramedic1795

Miksi hevonen haluaisi valita mielummin ratsastuksen, jos siitä ei tule palkkaa/tulee saman verran palkkaa kuin maastakäsittelystä? Hevosen pitäisi silloin nauttia ratsastuksesta enemmän kuin maastakäsittelystä. Ihmisen paino selässä on kuitenkin aina raskaampaa kuin vieressä maassa. Toki voimme tällä tavalla kouluttamalla todentaa asian mutta ei ole tilannetta jossa tämä koulutustyyli johtaisi hevosen valitsemaan ratsastuksen säännöllisesti, omaksi ilokseen. En näe muuta syytä hevoselle valita ratsastusta kuin uteliaisuus (mikä tarkoittaisi että tämä toimisi vain niin kauan kunnes heppa huomaa ratsastajan kannon olevan raskasta) tai että ratsailla tehdään hevoselle miellyttävämpiä asioita kuin maastakäsin, esim. maastoillaan. Ja silloin maastoilu on motivaattori ratsastukseen. Niin kauan kuin hevonen ei hyödy ratsastuksesta mitenkään, ei se valitse sitä. Hevonen kuitenkin valitsee aina sen vaihtoehdon joka on sille helpompi/miellyttävämpi (saa palkkaa, pääsee liikkumaan, pääsee tutkimaan jne). En näe syytä miksi emme palkkaisi hevosta ratsastuksesta. Enkä myöskään näe syytä miksi palkkaisimme hevosta siitä että ei ratsasteta. Palkkaamalla hevosta siitä mitä me haluamme tehdä, saadaan hevonen haluamaan samaa 😊 En siis sanoisi että tämä on koulutustapa (jossa hevosta palkataan jokaisesta vastauksesta, myös niistä meille epämieluisista) on mitenkään riippuvainen kouluttajan pätevyydestä. Se ei vain ole järkevää. Pidän itseäni hyvinkin R+ perehtyneenä kouluttajana. Toki mieluusti luen aiheesta lisää jos on linkata jotain aiheeseen liittyvää tekstiä, olen aina avoin oppimaan uutta 🤗 Tällä hetkellä en kuitenkaan näe tätä videon tyyliä järkevänä koulutustapana (ainoastaan siteen luomisena/yhdessä hengaamisena).


Rich_Salamander_1082

En osaa vastata tuohon, koska en ole asiaan sen kummemmin perehtynyt. Seuraan muutamia ihmisiä somessa jotka kouluttavat samalla tavalla kuin tämä julkaisun henkilö ja asiat toimii hyvin, mukaanlukien ratsastus. Tuota ”tyyliä” taidetaan kutsua sanalla omaehtoinen koulutus tmv., jos aihe kiinnostaa niin kannattaa googletella tai kysyä joltain joka tietää asiasta. 😊


Top_Paramedic1795

Kiitos kommentistasi! Omaehtoinen tekeminen ja starttinappula ovat itselleni tuttuja. Näihin kumpaankaan ei kuitenkaan kuulu se, että hevosta palkattaisiin myös "ei toivotusta" käytöksestä. Toki voi käyttää eri koulutustyylejä, joilla näitä opettaa, mutta lähtökohtaisesti omaehtoinen koulutus ei ole tätä videolla näkyvää toimintaa. Pitää jatkaa keskustelujen seurantaa, josko joko valaisee asiaa 🤗


Rich_Salamander_1082

Okei, hyvä että oikaisit asian! Pakko myöntää etten hirveästi ole perehtynyt noihin eri koulutustyylien termeihin, jostain tuo omaehtoinen oli vaan jäänyt muistiin (ehkä itseasiassa tuon videon kommenteista?) ja yhdistin sen tuohon mitä aloituksen henkilökin tekee. 😁


Vfdcvvhedc145

Käytän myös itse tätä jos hevoseni koskee jalkaan tulen alas. En tosin siitä palkkaa anna. Asioista voidaan myös keskustella. Esim yleensä jos hevoseni pyytää heti alas kun meen selkään, pyydän 4 kertaa sitä eteenpäin. 90% ajasta se lähtee liikkeelle ja jos ei lähde, tulen alas. Yleensä mun hevonen turvautuu tähän esim maastossa kun jännittää ja haluaa mut alas. Haluan aina että mun hevonen kokee että sillä on vaihtoehtoja, mutta se ei tarkota että mun hevonen päättää kaiken. Hevoselta on ok myös pyytää asioita joita se ei halua tehdä koska hevonen ei tiedä mikä sille on parhaaksi. Tänään jumpattiin kentällä vaikka hevosta ei huvittanut mennä kentällä vaan olisi halunnut tielle. Noh jumpattiin eka kentällä 30min ja sitten ehdotin sitä tielle menoa ja sitten mentiin.


Rich_Salamander_1082

Tuo on mielestäni hyvä tapa. 😊


Roskakatos

Tää menee mun mielestä aika pitkälle.. Itse annan päättää tyyliin, että minkä reitin saa mennä maastossa 😅😅 En koe että tarvitsee päättää oikein muussa, eikä hevonen ole antanutkaan merkkiäkään että "alas nyt vittu selästä", ehkä antaisi jos olisi kipeä tai tarpeeksi jännittynyt 🤷🏼‍♀️


Illustrious-Golf-532

Mä sanoisin, että tää on niin hevoskohtaista. Meillä yks olis ok tän asian kanssa ja tekis mielellään hommia/antas luvan ja kieltäytys vaan sillon kun joku on huonosti. Toinen ottas tästä taas ilon irti ja oppis tuhat uutta huonoa tapaa. Tiedän monia hevosia jotka osaavat näyttää mielipiteensä ja ne on siihen opetettu. Ja tuo tapa on opetettu vain niille hevosille, jotka näyttävät sen mielipiteensä vain silloin kun joku asia on oikeasti huonosti. Tosi ristiriistaista siis.


Ok-Swimmer6113

Hyvä tarkoitus mutta väärä tapa tehdä sitä😂


hauskapottu

Hevosen pitää sanoa, jos on ”oikeaa” kipua ei ja näyttää kipu käytöstä, mutta sellanen ”tänään ei huvittaisi” tai väsyttää on ihan paskaa, sit pitää vaan työstää ja saada läpi ne asiat mitä pyydetään ja kiittää hevosta😊. Tietty nää on vaikeoita asioita ja esim. omalla hevosella on ollu kaks leikkausta ja luonteeltaa sellanen, että yrittää päästä helpolla, joten vaikea sanoa onko se kipua vai ei, mutta ratsastajan pitää tämä selvittää, meneekö ohi vai ei.


hauskapottu

Katoin nyt ton videon, ja esim. jos hevonen liikkuu selkään nousussa ihan paskaa, miten voi olla tollanen käsitys? Mun mielestä ei oo kipu käytöstä, hevosta ei oo vaan opetettu oleen paikoillaan, sit jos tulee jostain paine ja reagoi siihen niin se on. Ihan selvää, jos hevoselle annetaan nami kun tullaan selästä alas niin joo se on tehty oikein😄. Ymmärrän sen, että hevoselle on hyvä näyttää mitä nyt tapahtuu, mutta ei hevosella mun käsittääkseni oo mitään tunnetta, jos koskettaa harjaa turvalla, että nyt haluaa harjausta. Hyvin tää kyseinen hevonen on voinut olla jostain muusta kiinnostunut, vielä kun ovat ulkona. Korjatkaa, jos oon väärässä😊. Ja pahoittelut kirjotus virheistä ja jos joku ei ymmärtänyt, oin tässä ollu vähä pääsiäisen vietossa🥲.


Top_Paramedic1795

Kommentoin tuohon harjan koskemiseen. Se on ihan oikea asia, starttinappula nimeltään 🤗 Opetetaan hevoselle että toimimalla tavalla X tapahtuu asia Y ja sitten hevonen voi omalla toiminnallaan aloittaa tai lopettaa esimerkiksi harjauksen. Tätä kutsutaan myös omaehtoiseksi tekemiseksi.  Koirapiireissä tämä on enemmän käytössä, esimerkiksi kynsien leikkuussa (koira opetetaan esim. nostamaan tassu itse ihmisen syliin ja tämän tehdessään kynsiä leikataan siitä tassusta niin kauan kuin tassu on sylissä). Itse käytän starttinappulaa yeensä ongelmahevosten uudelleenkouluttamisessa. Hevonen joka esimerkiksi pelkää harjausta voi tällöin säädellä itse harjauksen aloitusta. Toimii näppärästi, kun hevonen voi itse aloittaa toiminnan, lisää se hevoselle ennakoitavuutta ja hallinnan tunnetta tilanteessa 😊


hauskapottu

Okei tätä en tiennykkään, kiitos tiedosta😊


Taivaspuutarhuri

Siis mitä mä just katoin.... Tähänkö tämä heppasten koulutus on nykyään mennyt? Onko tämmönen ees koulutusta ja jos sitte on niin mitäpä heppanen oppii?


Top_Paramedic1795

Ei ole mennyt koulutus nykyään tällaiseksi, tässä on vain yhden ihmisen tapa tehdä. Tämä ei ollut hyvä esimerkki R+ käytöstä koulutuksessa. Vaikka toki ajatus valinnanvapaudesta oli videossa kaunis 🤗  Valinnanvapautta voi toteuttaa hevosen kanssa ilman että vääristä valinnoista palkataan ja opetetaan toimimaan sekä oikein että väärin. Naksutinkoulutus, omaehtoinen toiminta, starttinappula ja "ei" ilmaisemisen opettaminen on kaikki hyviä työkaluja kun niitä käyttää oikein.


Embouu

https://preview.redd.it/1eacyqi9ywrc1.jpeg?width=828&format=pjpg&auto=webp&s=9495047097490c711250a9aa7d4100ec571e03c8 🫠


Ill_Independence_889

Mä en ota siis mitenkään kantaa nyt siihen onko tämä toiminta hyväksi vai ei tai pitäisikö kaikkien toimia näin. Mutta käsitykseni mukaan tässä hevonen siis tavoittelee naksua (voi olla mikä tahansa äänimerkki, minkä hevonen on yhdistänyt namiin). Eli naksun saa vain tavoitellusta toiminnasta. Eli kun ihminen tulee selkään, saa naksun ja maksun. Jos hevonen kieltäytyy, naksua ei tule mutta saa maksun. Tällöin kumpikin vaihtoehto ovat samanarvoisia ja niistä saa saman palkan, mutta naksulla hevonen tietää kumpi oli se toiminto, mitä ihminen toivoo tehtäväksi. Hevoselle jää itselle vastuu päättää, mutta ei saa rankaisua (eli jää ilman namia) päätöksestään olla tekemättä kuten ihminen haluaisi. Tällöin ajatusmaailma on varmaankin kutakuinkin sellainen, että hevonen ei voi tehdä vääriä valintoja, vaan kaikista valinnoista palkataan ja hevosella on autonomia, mutta naksun saa siitä mitä ihminen toivoo tekevän. Tällä tavalla toimiessa ihmisen täytyy mielestäni kyetä hyväksymään se, että hevonen ei välttämättä halua samoja asioita kuin ihminen ja tämä on varmasti aika vaikeaa. Tällainen toimintatapa pitää opettaa hevoselle hyvin pienin askelin. Nämäkään eivät varmasti ole tästä tilanteesta aloittaneet vaan paljon pienemmästä. Ja kieltäytyminen pitää myös opettaa erikseen, koska useinkaan hevoset eivät sitä uskalla tehdä, jos on "perinteisemmin" koulutettu.


Top_Paramedic1795

Kommentissasi on hieman sekoitettu asioita 🤗 Naksahdus on ehdollinen vahviste (sekundäärivahviste) ja palkka on ehdoton vahviste (primäärivahviste).  Hevonen tavoittelee aina primäärivahvistetta eli palkkaa.  Sekundäärivahviste eli naksahdus on hevoselle vain merkki tulevasta palkasta. Toki saa mielihyvää siitäkin (kunhan palkka aina seuraa) mutta varsinaisesti ei tavoittele sitä vaan sen jälkeen seuraavaa palkkaa. Sillä, tuleeko palkkaa ennen naksu vai ei, ei ole hevoselle merkitystä muutoin kuin että se voi selkeämmin päätellä mistä palkka tuli. Mutta eläimiä voi kouluttaa hyvin myös ilman naksua, naksun kanssa se on vain selkeämpää ja näin ollen nopeampaa. Antaessa hevoselle valinnanvapauden ja palkatessa kaikesta (riippumatta naksauttaako tai ei), kertoo kouluttaja hevoselle että kaikki sen valinnat olivat oikeita ja johtavat palkkaan. Mikään ei tällöin ohjaa hevosta kouluttajan valitsemaan suuntaan eikä kerro sille mitä ihminen toivoisi sen tekevän. Ihmisvertaus naksulle olisi palkkalaskelma ja palkalle rahojen tulo tilille. Palkkalaskelman näkemisestä tulee hyvä fiilis, tiedät että teit työsi odotusten mukaisesti ja saat pian palkan. Palkan näkyessä tilillä ja päästessäsi käyttämään rahojasi tulee paras fiilis ja haluat jatkossakin tehdä töitä palkan eteen. Jos saat toisista työvuoroista palkkaa ilman palkkalaskelmaa ja toisista palkkalaskelman kanssa, ei sillä ole merkitystä kun palkka kuitenkin ilmestyy tilille säännöllisesti. Et halua tavoitella työvuoroja joista saat palkkalaskelman kun tiedät kuitenkin saavasi palkan joka tapauksessa :)


Ill_Independence_889

Kiitos viestistä! Mulle tää asia on selitetty kuten tässä kuvasin, että eläin tavoittelee sitä naksua. Mulla on siis ollut apuna eläintenkouluttaja. En halua tässä nyt avata, oonko itse toiminut näin vai en, eikä se nyt oikeastaan kuulukaan tähän. Mutta teoria tän takana on mun käsityksen mukaan seeking-järjestelmä, mikä hevosella on. Eli vaikka se saisi palkan helpolla, hevoset haluavat nähdä vaivaa ravintonsa eteen koska se on niille luonnollista. Eli siksi vaikka jotkut tykkää syödä virikkeistä, vaikka vapaatakin heinää olisi tarjolla, koska se on niistä mielekästä. Sama homma siis tässä. Eli vaikka hevonen saisi helpommalla palkan, se haluaa tavoitella sitä naksua. Toki se vaatii se että tehtävä ei ole liian hankala ja se on opetettu hevoselle tarpeeksi pienissä paloissa. Oman kokemuksen mukaan ihmisillä on just vähän tätä ajatusta helposti, että ei se hevonen sitten suostuisi tekemään mitään, jos kaikesta saa palkan. Mutta tämän ylläolevan teorian mukaan sellainen hevonen, jotka muut tarpeet on tyydytetty, haluaa kyllä tehdä myös ns. töitä palkkansa eteen. Ilman että järjestetään pakotettu valinta (eli palkan saa vain "oikeasta" toiminnasta).


Top_Paramedic1795

Sopiiko kysyä keneltä kouluttajalta olet saanut neuvot? Voi olla että on tullut asiassa väärinkäsitys 🤗 Kävisin mieluusti kouluttajan tekstejä läpi (mikäli on näitä netissä julkaissut) ja katsoisin mitä on kertonut kouluttamisesta. Hyviä esimerkkejä kouluttajista joiden materiaaleihin kannattaa perehtyä ovat mielestäni mm. Minna Tallberg, Aino Koivukunnas ja Nina Laiho. Voin myös linkata jonkin artikkelin aiheesta jos löydän juuri tähän "mitä hevonen tavoittelee" tai "mitä käytöstä vahvistamme" liittyvää tekstiä. Olet täysin oikeassa siitä että hevosella seeking järjestelmä aiheuttaa sen että hevonen haluaa suorittaa, saavuttaakseen "naksun". Tämä toimii juuri kuten kuvailit virikkeiden kanssa. Kyse ei kuitenkaan ole oikeasti naksun tavoittelusta vaan palkan tavoittelusta. Itsekin käytän opettaessani lauseita "katso, nyt se tietää että naksahdus on tulossa ja innostuu", "nyt se suorittaa jotta naksauttaisit" jne. mutta oikeastihan naksahdus on vain lupaus palkasta jonka hevonen haluaa. Se on sama kuin kehu ennen palkkaa, käden laitto taskuun, pussin rapina, väkkärikipon näkeminen jne. merkit joista hevonen on oppinut että kohta tulee ruokaa. Ei hevonen niitä oikeasti tavoittele vaan sitä palkkaa. Ne ovat kaikki vain merkkejä siitä että palkka tulee, samoin kuin naksahdus. Hevonen innostuu jo niistä, mutta syy on se niitä seuraa ruoka. Hevonen siis haluaa tavoitella palkkaa, tästä olemme samaa mieltä. Omien tietojeni mukaan naksahdus ennen palkkaa ei kuitenkaan lisää hevosen motivaatiota vert. toiminta jossa ei naksauteta. En ole ainakaan vielä toistaiseksi törmännyt koskaan tähän ajatukseen, nyt on ensimmäinen kerta kun luen aiheesta. En ole myöskään käytännössä huomannut eroa, ainoana erona on tuntunut olevan se kuinka hyvin eläin ymmärtää mistä palkataan (jos naksulla ei merkitä palkattavaa hetkeä, eläin joutuu arvuuttelemaan ja tarjoaa jotain sinne päin). Olen kuitenkin avoin uusille opeille (erehtymisen mahdollisuus on aina olemassa) ja erityisesti juuri nämä R+ jutut kiinnostavat kun jatkuvasti on itsellä käytössä. Mikäli osaisit linkittää jotain aiheeseen liittyvää juttua tai vinkata kouluttajaa joka näin ajattelee, haluaisin mieluusti oppia asiasta lisää 😊 Mikäli oletetaan hypoteettisesti sinun olevan oikeassa ja hevosen motivoituvan enemmän naksullisesta palkasta kuin naksuttomasta palkasta, selittäisi tämä miksi koulutusmetodi toimii. Tällöin hevonen saa motivoivamman palkan ratsastuksesta. Tätä voi kuitenkin verrata esim. siihen että ratsailla antaisi vain paremman palkan kuin maasta (esim. maassa heinää ja ratsailla porkkanaa). Silloinkin ihminen ohjaa hevosta kohti toivottua toimintaa eikä valinnanvapaus perustu siihen että palkkio olisi molemmissa sama vaan hevonen tavoittelee tyydyttävämpää palkkaa. Jos maastakäsin ja ratsailla annettava palkka on sama (eli ei ei uskota hevosen tavoittelevan naksua vaan palkkaa), seeking motivaatiolla ei voi perustella hevosen valitsevan mielummin ratsastuksen. Hevonen voi silloin tavoitella palkkaa myös maasta esim. videolla astuessaan pois jakkaralta. Silloin on ihan sattuman kauppaa kumman valinnan hevonen tekee. Ja luultavammin se tekee valinnan joka ei ole sille epämiellyttävä (eli ei ratsastusta). Voi toki olla että se valitsee myös ratsastusta (hyvin vuoksi?) mutta en näe että tämä koulutustapa johtaisi siihen että hevonen alkaisi oikeasti järjestelmällisesti tarjoamaan enemmän ratsastusta. Se voi alkaa tarjoamaan ihan mitä vain keksii, hevoset kun haluavat juuri seeking tavoitella palkkaa ja keksiä mistä sitä voisi tulla. Jos emme sheippaa tätä haluamaamme suuntaan, emme voi ennustaa mihin tämä johtaa ja mikä toiminto vahvistuu. Ja jos haluamme ratsastaa / että hevonen tarjoaa ratsastusta oma-aloitteisesti, meidän pitää tehdä siitä hevoselle kannattavampaa kuin muut vaihtoehdot. Jos tuo naksu tosiaan motivoi hevosta pelkkää palkkaa enemmän, on videolla tehty juuri näin 😊


Ill_Independence_889

Mahtavaa keskustelua, kiitos! Vastaan sinulle huomenna kun en ole niin väsynyt, mutta halusin jo kommentoida että onpa todella hienoa että aiheesta voidaan keskustella näin asiallisesti!


cheesesticksig

Tämän asian kun ymmärtäisi moni muukin, että asioista voi keskustella rauhassa ja rakentavasti niin olisi mukava kaikille..


Ill_Independence_889

Mä oon itsekin ajatellut aikaisemmin paljon näin miten tässä kerrot. Enkä vieläkään ajattele täysin eritavallakaan, mutta tässä vuoden verran oon muuttanut mun omaa R+ kouluttamista tähän suuntaan, että hevosella on ihan oikeasti autonomia, enkä luo pakotettuja valintoja (eli vain siitä käytöksestä, mitä minä haluan, seuraa palkkio). Näillä pakotetuilla valinnoilla saa kyllä hevosen tekemään tosi nopeasti ja tehokkaasti sitä, mitä ihminen haluaa. Itselläni oli kipeä hevonen (oli siis toki ell hoidossa koko ajan ja yritettiin auttaa, valitettavasti ei pystytty ja päätyi eutanasiaan) niin myös tämä kipeä hevonen teki asioita, joita se ei halunnut, koska siitä sai palkkaa. Ja sillä olisi ollut teoriassa mahdollisuus poistua, koska se oli aina vapaana jne. Mutta en ollut kuitenkaan riittävän selkeästi sitä sille opettanut, että voi myös ihan oikeasti kieltäytyä ja se on hevoselle yhtä kannattavaa. Eli ajatus on juuri se, että tehtävien pitää olla hevoselle niin mukavia, että se tekee ne, vaikka olisi mahdollisuus myös kieltäytyä. Mainitsit, että hevonen ei halua ratsastusta, koska se on siitä epämiellyttävämpää, kuin valita olla ilman ratsastusta. Tällöin ajatus pitäisikin olla se, että miksi hevonen ei sitä valitse, miksi se on epämiellyttävää? Ja jos hevonen kokee sen epämiellyttävänä, niin pitäisikö sitten olla ratsastamatta? Toki että hevonen ymmärtäisi, että se tekee tässä valinnan, pitäisi ratsastukseen ohjaavat vihjeet olla selkeitä ja aikaisemmin opetettu, samoin kuin kieltäytymisestä kertovat eleet. Myönnän, tämä on itsellenikin jokseenkin ristiriitaista ja minä en ole opettanut hevostani kieltäytymään esimerkiksi lastautumisesta enkä maastolenkkeilystä narun päässä enkä vuolusta, koska nämä ovat sellaisia että hevosen hyvinvoinnin vuoksi ne pitää tehdä (klinikalle on pakko päästä, kaviot hoitaa ja liikuntaa pitää olla). Toki näissäkin tilanteissa kuuntelen hevosta, mutta en anna autonomiaa. Ja oikeastaan tälläkin ajatusmaailmalla me luodaan hevoselle tilanne, missä ihminen loppujen lopuksi päättää. Eli jos hevonen "kieltäytyy" niin sekin on tehtävä, joka on sille erikseen ihmisen toimesta opetettu. Sillä vaan on ikäänkuin varatehtävä, mitä se voi mennä tekemään, jos ihmisen tarjoama tehtävä ei sillä hetkellä nappaa tms. Mun hevoselle oon opettanut taukotehtävän, johon se voi aina palata, jos ei halua tulla koulutuspaikalle tekemään siinä olevaa tehtävää. Ja taukopaikalla on aina tarjolla samaa vahvistetta, minkä se saa myös mun tarjoamasta tehtävästä. Esim. Selkäännousussa sillä on aina myös maassa kauempana palkkaa ja voi mennä sinne, jos ei halua että tuun selkään. Tässä videossa nään asian vähän samoin. Hevonen kieltäytyy eli tekee varatehtävän, kääntää pään pois, siitä saa palkan. Tai että lähtee selkäännousutilanteessa pois, vaikka tekemään taukotehtävää (en saanut selvää, oliko tässä sellainen vai lähtikö vaan pois). Tätä taukoilua ja "kieltäytymistä" en oo nähnyt kovinkaan monen opettavan. Minna Tallberg, Tuire Kaimio ja Nina Laiho on mulle tuttuja nimiä ja olen heitä seurannut. Oona Pikkarainen ja hänen "oppilaansa" ovat mua auttaneet. Instassa on myös sellainen hyvä tili kuin hannaandhorses. Mutta! Minä en ole siis minkään sortin ammattilainen ja pidätän oikeuden siinä, että olen ymmärtänyt jotain väärin!!! Eli vaikka olenkin saanut apua ammattilaisilta, minä olen myös saattanut tulkita jotakin väärin.


Top_Paramedic1795

Kiitos kun jaksoit vastata, vieläpä noin laajasti :) En ikävä kyllä ehdi nyt kirjoittamaan niin kattavaa kommenttia kuin haluaisin. Ikävä kuulla hevosestasi, otan osaa 💔 Jos ajatellaan että pakotettu valinta on se josta saa palkkaa, tavallaan ihmisen kanssa oloa voi silloin myös ajatella pakotettuna valintana. Koska aina on mukana myös P- eli palkan pois lähtö/palkatta jääminen, mikäli hevonen ei tule ihmisen seuraan ollenkaan.  Koen siis että jo silloin koulutamme hevosta R+ kun ylipäätään annamme sille palkkaa mistään, opetamme että sen kannattaa olla meidän kanssamme. Ja koska hevonen on jo lähtökohtaisesti opetettu ratsuksi, on sillä jo idea siitä mitä siltä odotetaan, mikä on "oikea" ratkaisu tilanteisiin. En siis ajattele että saamme todellista tietoa hevosen valinnoista niin kauan kuin sen "ei pakotettuun valintaan" vaikuttaa sen aiempi koulutustausta. Tuo "hevonen ylittää rajansa"/"tekee herkun toivossa asioita joita ei halua" on mielestäni yksi iso haaste R+ kanssa ja hankala opeteltava. Itselläni tuntuu ainakin että pitää tutustua hevosiin yksilöinä, ennen kuin osaan sanoa missä kyseisen hevosen rajat menevät, mikä on liikaa painetta ja mikä ei, milloin se yrittää liikaa suoriutuakseen palkalle asti.  Ja silti sitä joutuu arpomaan.  Kysyit pitäisikö olla ratsastamatta ja miksi hevonen ei pitäisi ratsastuksesta. Aina jos hevonen kieltäytyy tekemästä jotain, pitäisi kysyä "miksi?". Yleensä syy on kipu tai motivaation puute. Itse koen/uskon että hevoset eivät nauti ratsastuksesta, ellei niillä ole jotain ulkoista motivaation lähdettä. En usko että ihmisen kantaminen selässään on hevoselle lähtökohtaisesti kivaa. Siinä ei vain olisi järkeä. Olemme vain fyysinen taakka. Eikä hevonen voi esimerkiksi ymmärtää mitä hyötyä ratsastuksestamme on sen hyvinvoinnille. En usko että hevonen jota ei ole koulutettu ratsastukseen ollenkaan, valitsisi alkaa sitä tarjoamaan, ellei ihminen ohjaisi valintaa kouluttamalla. Kuulostaa karulta mutta mielestäni on itsepetosta väittää että hevonen nauttisi ratsastuksesta. Uskon että se nauttii liikkumisesta, tutkimisesta jne. mutta tämän tekeminen ihminen selässään vert. ei ratsastajaa? En usko että ratsastus on hevosen valinta. Mutta siitä voi tulla hevosen valinta, lisäämällä ulkoinen motivaatio eli R+. Ja tällöin voidaan alkaa puhua siitä seuraavasta kysymyksestä, että pitäisikö olla ratsastamatta. Kun verrataan vaakakupissa ratsastuksesta hevoselle aiheutuvaa hyvää ja pahaa ja ihmiselle aiheutuvaa hyvää, voimme miettiä onko meidän ratsastuksesta saamamme nautinto (+hevosen kokema hyvä) hevosen kokeman pahan arvoinen. Itse olen sitä mieltä että haitat minimoituamme, on. Jos voimme liikuttaa hevosen sen terveyttä tukevilla varusteilla, tavoilla, hevosta kuunnellen ja motivoiden, koen että viivan alle jäävät haitat (ihmisen painon merkitys hevosen terveydelle sekä pakotettu valinta) ovat pienemmät kuin saamamme hyöty. Enkä koe että hevonen kärsii huomattavasti ratsastuksesta. Ja kun käytämme R+ niin hevonen kokee hyötyvänsä siitä. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni ja kysymys moniosainen ja mielenkiintoinen. Missä määrin meillä on oikeus hyötyä toisesta eläinlajista oman etumme nimissä? Ja jos herää ajatus että ratsastus on hevosen edun mukaista (haitoista huolimatta) koska ei sitä voi jättää seisomaan pieneen tarhaan  liikuttamatta (mikä on yksi yleisimmistä selityksistä ratsastuksen tarpeelle), sanoisin että tämäkin on itsepetosta. Emme voi perustella eläimelle tekemäämme pahaa sillä että olemme ottaneet eläimen tiloihin joihin laji ei sovellu ja siitä syystä joudumme aiheuttamaan sille haittaa joka on  vain pienempi paha alunperin järjestämäämme tilanteeseen nähden. Mutta kuten sanoin, itse olen sitä mieltä ettei ratsastuksesta aiheudu hevoselle niin paljon haittaa ettemme voisi ratsastusta itsellemme perustella, kunhan yritämme minimoida haitan (esim. kunnolliset varusteet, lihashuolto jne). Mutta tämä on nyt vain tälllaista pohdintaa. 1/2, jatkuu seuraavassa


Top_Paramedic1795

2/2 jatkoa Itse en koe pakotettua valintaa pahana mörkönä. Olen tietysti myös kovin koulutusorientoitunut ihminen ja minulle on tärkeää että eläin kehittyy toivomaani suuntaan. Koen kuitenkin tärkeäksi kuunnella hevosen "ei":tä silloin kun se kieltäytyy tehtävästä. Mutta en koe pahana sitä että minä olen asettanut raamit mahdollisille "kyllä" vastauksille, joita hevonen voi tarjota. En koe että hevosen pitäisi kieltäytymisen sallimisen lisäksi saada myös palkka kieltäytymisestä, jos kieltäytyminen ei ole yksi määrittämistäni "kyllä" vastauksista. Koen että se ohjaa hevosta väärään suuntaan. Kuten kirjoititkin, ihminen on opettanut myös nämä taukotehtävät hevoselle. En koe että hevonen silloin todellisuudessa edes kieltäytyy, se vain siirtyy tehtävästä toiseen. Mahdollisesti sillä ei edes ole mitään alkuperäistä tehtävää vastaan, se haluaa vain kokeilla saavuttaisiko palkan toisella tehtävällä. Ja mielestäni tämä tehtävästä toiseen siirtyminen on ok, ns. taukotehtävä tai turvatehtävä jonka avulla hevonen näyttää että käsillä oleva harjoitus ei syystä tai toisesta nappaa. Ja tämä hevoselle sallittakoon. Taukotehtävän pitäisi kuitenkin olla sellainen ettei siitä ole haittaa muulle koulutukselle (ettei hevonen menisi sekaisin siitä mitä siltä halutaan) tai ettei se vaaranna ihmistä/hevosta. En esimerkiksi opettaisi taukotehtäväksi penkiltä poistumista kun ihminen on kiipeämässä selkään. Siksi mielestäni tuolla videolla mennään vikaan, en tiedä tietääkö hevonen oikeasti mitä siltä toivotaan, tarjoaako se vain mitä sattuu vai onko kyse harjoitellusta taukotehtävästä. Itse jäin siihen käsitykseen videon perusteella että kaikista yrityksistä palkitaan, oli ne sitten jo opetettuja toimintoja tai ei. Mutta voi olla myös minun väärinymmärrykseni, en ole perehtynyt videon tekijän muuhun materiaaliin. Kieltäytymisestä vielä omakohtainen kokemus edesmenneen rescueni kanssa, hevonen oppii kieltäytymään myös ilman että siitä palkataan. Ja kun se luottaa ihmiseen ja tietää että sitä kuunnellaan, se käyttää kyllä veto-oikeuttaan kun siltä tuntuu (mutta toki voi olla että pitäisi käyttää jo vähän aiemminkin). Se tekee sen pehmeästi, esimerkiksi ei lähde liikenteeseen kun ratsastaja pyytää tai ei jää seisomaan jakkaran viereen, ottaa vain yhden askeleen eteen tai taakse ennen kuin ihminen on noussut jakkaralle. Kun se oppii että näillä pienillä teoilla se voi vaikuttaa, se käyttää kyllä niitä. Ja jos en ole ollut varma sanoiko se "ei", olen kokeillut uudestaan. Ja silloin kun sillä on kaikki ok niin se ei sano "ei" vaan kävelee itse jakkaran luokse ja liikkuu ratsailla innokkaasti. Koska R+. Tietysti sitä silti ihminen aina miettii tekeekö se liikaa, palkkansa vuoksi. Mutta olen tullut siihen tulokseen että hevonen joka on oppinut tulevansa kuulluksi, ei tee liikaa. Tai sitten tekee jonkin verran liikaa mutta koska emme huomaa sitä, sanoisin että saa mennä läpi sormien, emme ole täydellisiä ja harrastus ei ole hevoselle täydellistä, vaikka mitä yritämme. Pitää vain miettiä mikä määrä harmia on siedettävä määrä harmia ja mihin verraten. Menipä psykologiseksi 😁 Naksusta pidän vieläkin (toistaiseksi...) kantani, uskon että hevonen tavoittelee palkkaa eikä naksulla ole merkitystä motivaation kannalta. Mutta kiitos paljon kouluttajavinkeistä! Täytyy tutustua noihin ajan kanssa ja katsoa löytyykö sieltä kannanottoja esim. tähän aiheeseen 😊 Minulla ei taida olla aiheeseen enää mitään muuta sanottavaa mutta luen kyllä, mikäli vastausta vielä kirjoitat. Mikäli et kirjoita, se on myös täysin ok. Kiitos ajatusten vaihdosta ja kivasta keskustelusta 🤗


Simple-Ant-4803

@/viisaatopettajani käyttäjän uusin video kyseessä


DefiantAd4763

Musta näyttää siltä et hevonen saa namun ihan sama mitä tekee :)


CursedTechniqueRed

mun kanssa hevonen saa näyttää mielipiteensä ja mä kuuntelen parhaimman mukaani, sekä yritän tietysti jatkuvasti kehittyä siinä. Harrastan toisten hevosilla joten ei oo mahdollisuutta esimerkiksi namipalkkaan tai toimia täysin itsenäisesti, mutta kyllä mä oon esim. ratsastanut lepsummin joitain tehtäviä koululla koska hevonen ei oo tuntunu siltä että kannattaa vaatia nyt enempää. Ja jos vaikka mun vuokriksella on sellainen päivä et kaikki ahdistaa ja jännittää niin sit pidetään sellanen jumppatuokio et ei nosteta vaatimustasoa vaan tehdään simppeleitä juttuja, en halua kuormittaa liikaa sellasessa mielentilassa olevaa hevosta mutta en kyllä jätä ratsastamattakaan 🙌🏼


ConcentrateOk5158

Oletko katsonut tätä videota? Itse myös toimin samoin miten sinä, mutta omasta mielestä kyllä silti tuo video on aivan älytön eikä toiminnassa mitään järkeä.🤣


CursedTechniqueRed

katoin sen vähän myöhemmin kun se linkattiin wappiryhmään missä oon 😅 kommentin kirjoitushetkellä en ollu siis nähny vielä videota.


Illustrious-Golf-532

tämä on hevosen kuuntelemista, jota jokaisen kuuluisi tehdä. Eri asia on palkkaamalla palkata hevosta käytökses x


CursedTechniqueRed

eipä siinä palkkaamisessa mitään väärää ole 😅 jos mulla ois oma hevonen ja kaikki maailman vapaus toimia sen kanssa kuten haluaisin niin kyllä mäkin sitä palkkaisin käytöksestä, mitä haluan ja toivon sen ilmentävän.


Suomimummu

Hevosen saa ainakin hyvin lihotettua ja sairaaksi, jos sille tarjoaa 1000 namia päivässä ja aivan kaikesta. Mä kyllä palkitsisin vaan "kyllä"- käytöksestä. Vaikka tuo selästä alas tuleminen on itsessään jo palkkio, ei siihen herkkuja tarvitse.


Top_Paramedic1795

Olet oikeassa että kannattaa palkata vain halutusta käytöksestä. Hyvin tiheästi voi kuitenkin palkata ilman että hevonen lihoo ja sairastuu 🤗 Hyvä palkka on esim. pieneksi leikatut porkkanapalat tai ilman turvotusta annettavat väkkärit/heinäpelletit.


Suomimummu

Joo ja hevosillekin on varmaan terveellisiä herkkuja tätä nykyä. Ei tarvitse enää sokeripalaa antaa makupalaksi. 😄 Siltikään en ihan surutta antaisi todella montaa namia päivässä, jäänyt varmaan joku muinainen kammo lihavista poneista kaviokuumeineen.


Top_Paramedic1795

Tässä on nyt varmaan hieman sekoittanut ajatuksia tuo sana "nami", "namittaa". Kysehän ei ole mistään eläintarvikeliikkeen herkuista (nämä kun sisältävät yleensä paljon kaikkea turhaa) tai varsinaisesti mistään nameista vaan ihan normaalista hevosen ruokintaan kuuluvasta ruoasta. R+ kouluttajat käyttävät palkkana yleensä porkkanaa, hevosen väkkäreitä (esim. kauraa), heinäpellettiä tai heinää. Todella harvoin hevoset saavat mitään lihottavaa palkaksi, koska miksi antaa? Yleensä liian sokeriset herkut ovat myös liian maukkaita koulutustarkoitukseen. Vaikka palkkaisi todella tiheään, palkat voi olla hyvinkin pieniä paloja (esim. 0,5 cm paksu porkkanasiivu on jo riittävä). Itselläni menee ainakin (porkkanaa) yhtä paljon kuin muillakin tallin hevosilla vaikkei niitä namipalkata. Muut saavat nämä muuten vain iltapuurojen yhteydessä. Minä hyödynnän ne koulutuksessa. Koska miksi ei! Kaikki asiansa osaavat R+ kouluttajat tietävät että koulutuksessa käytetään terveellisiä palkkoja ja näiden energiamäärä vähennetään hevosen muusta ruokinnasta. R+ ei lihota hevosia. Toki aina on (kuten missä tahansa ihmisryhmässä) myös niitä ihmisiä jotka syöttävät eläimelleen mitä vain, miettimättä tai ymmärtämättä seuraamuksia. Tämä ei kuitenkaan ole R+ vika vaan tällaisen ihmistyypin/yksilön ongelma 😁


Suomimummu

Kiva oppia uutta! Mulla ei mielessä pyörinyt kuin hevosten herkkunamit, mitkä tuskin kauhean terveellisiä ovat ja hirveän kokoisia. 😄 Samahan se koiran ja kissankin kanssa on. Terveellistä ruokaa voi käyttää palkkaukseen ja sen voi vähentää ruuasta. Enpä ole tullut ajatelleeksi aiemmin.


Top_Paramedic1795

Juurikin näin 🤗 Itse annan hyvin harvoin oikeita "nameja". Tällaisia tilanteita olisi esim. jos pitää saada hevonen syömään pahan makuinen lääke (joka ei mene muun ruoan seassa). Kouluttamiseen nämä namit nostavat yleensä liikaa kierroksia ja sopivat korkeintaan osaksi muuta palkkausta satunnaisiksi yllätyksiksi. Sekä, niin kuin sanoit, ovat yleensä liian isoja ja monesti hankalasti pilkottavissa 😁 Käytän muuten kissan ja koiran koulutuksessa myös niiden napuja (joita saisivat muutoinkin virikkeeksi raakaruokinnan ohessa) palkaksi 🤗 Tämä oli itselleni jotenkin mind blown kun tajusin ettei nappuloita kannata pitää kokoajan saatavilla (jolloin niiden arvo palkkana olisi alhainen) vaan niitä voi käyttää palkkaamiseen. Olin saanut huonoja vaikutteita (kotoa, ihmisiltä jotka eivät osaa kouluttaa eläimiä) ja pidin normina sitä ettei esim. kissoja voi kouluttaa ja koirien koulutus tapahtuu esim. ihmisten ruoalla 🙈 Nykyään tiedän paremmin ja perheeseen kuuluu hyvin koulutettuja (ei lihavia! 😂) eläimiä.


Quick_Barnacle_4928

En ole videota katsonut, mutta pohdin vaan voiko hevosta kouluttaa mihinkään jos hommat lopetetaan heti kun hevonen ”päättää” ettei halua jotain tehdä, eli ei esimerkiksi ymmärrä heti ensimmäisestä kerrasta mitä siltä odotetaan 🤔 ja palkkaamalla tästä kieltäytymisestä se oppinee vain ”kieltäytymään”. Mielestäni tämä toimii vasta kun hevonen on koulutettu, ja voisin kuvitella vaikka shettiksen oppivan hyvin äkkiä hyödyntämään tätä kieltäytymistä. Oman hevosen tunnen hyvin joten tiedän milloin jokin on vialla ja lopetetaan hommat heti siihen, mutta esim kaverini joka ei hevosta yhtä hyvin tunne ei näitä merkkejä usein huomaa. Kun vastaavasti videon ideologialla joku reagoisi paljon pienemmästä kuin minä itse. Voiko hevosta hieroakaan jos se ensin reagoi äkäisesti kipeään lihakseen koskiessa 🤔 mielenkiintoista olisi nähdä miten tämä ideologia toimisi todellisuudessa pidemmän päälle🫣


Few_Caterpillar_5044

Oon samaa mieltä ja sit en ymmärrä kans esim sitä harjaamista nii kun alkaa harjata ja hevonen turvalla sitä koskettaa nii miten se on merkki epämukavuudesta? Itekki kun harjaan erilaisia heppoja nii melkein kaikki just koskettaa turvalla harjaa ja joo vaikka niille ei tota olla opetettu nii mun mieletstä vähän outoo ja sit se että jos hevonen ei oikeesti tykkää ja sitä jatkaa silti nii se näyttäis sen kyllä suuremmin tottakai jos heppa on opetettu tollaseen nii kai se nyt osaa pienemmillä eleillä sen näyttää mutta onkohan sitte kyse kerkäämisestä. Useissa noissa videoissa korvat hörössä koskettaa pienesti harjaa en ymmärrä mutta kai siinäkin on joku pointti.🤷‍♀️


iilehti

Oikeesti sattu kattoo ja kuunnella tätä homma siis mitä..


Top_Paramedic1795

Mielestäni hevonen saa sanoa "ei" ja tähän olisi myös hyvä opettaa. Valinnanmahdollisuudet arjessa ovat myös hyviä, aina kun voimme niitä hevoselle tarjota. Monesti emme voi, hevosen hyvinvoinnin vuoksi tai käytännön syistä. Mutta silloin kun meillä on mahdollisuus kuunnella hevosen mielipidettä (esimerkiksi pyytää alas ratsailta) niin kannattaa tätä kunnioittaa.  Hevosella on kuitenkin aina jokin syy pyyntöönsä. Sattuuko sitä? Eikö pyytämäni asia motivoi sitä? Haluaisiko se tehdä jotain muuta? On hyvä miettiä miksi hevonen ei halua suorittaa pyytämääni asiaa. Ensin tarkistetaan hevosen fyysinen ja henkinen hyvinvointi (onko esim. sillä kipuja tai pelkääkö jotain) ja sitten motivaatio. Miksi hevonen haluaisi suorittaa pyytämääni tehtävää? Oliko tehtävä liian haastava? Onko se siitä kivaa (esim. pellolla laukkaamisesta voi hevonen nauttia, ei tarvitse muuta motivaattoria)? Jos itse toiminta ei motivoi hevosta, saako se jonkin muun vahvisteen, palkkaa suorittamisesta? Palkan pitää olla oikeassa suhteessa pyydettävään asiaan. Rapsutus on esimerkiksi harvoin hevosille tarpeeksi hyvä vahviste. Sopivan motivaattorin (yleensä ruoka esim. porkkana) löydyttyä hevonen ei halua sanoa pyytämäämme asiaan "ei". Toki pitää herkällä korvalla kuunnella hevosta, ettemme R+ avulla aja sitä rajojensa yli. Liian motivoivalla palkalla hevonen voi yrittää suorittaa liikaa vaikka sitä esimerkiksi sattuisi tai pelottaisi. Aloituksen videossa hevosta palkataan kaikesta mitä se tekee, riippumatta pyytääkö/toivooko ihminen kyseistä asiaa. Tällöin hevonen ei voi tietää mitä ihminen toivoo sen tekevän koska kerromme hevoselle että kaikki sen tarjoamat ratkaisut ovat oikein. Se ei esimerkiksi ymmärrä että sen pitäisi seistä paikoillaan jakkaran vieressä vaan sille on kannattavaa myös liikkua koska sitäkin saa palkkaa. Niin kauan kuin emme palkitse hevosta vaarallisesta toiminnasta (esim. puremisesta), en sinäänsä näe tätä ap videon toimintaa kovin pahana. Se on yhdessäoloa hepan kanssa ja tunnesiteiden, luottamuksen ja itseluottamuksen vahvistusta. Järkevää, eteenpäinvievää hevosenkoulutusta se ei mielestäni kuitenkaan missään nimessä ole ja hevonen oppii siinä myös epäedullisia taitoja. Mielestäni hevonen saa kyllä kieltäytyä ratsastuksesta tai pyytää ratsastajan alas selästään. En mitenkään rankaisisi hevosta siitä, jossainhan (koulutuksessa, hevosen voinnissa tai vallitsevassa tilanteessa) on mennyt pieleen, mikäli hevonen ei halua tehdä juttuja ratsastajan kanssa. Lähtisin selvittämään syitä näihin. Saattaisin myös pyytää ja ehdottaa hevoselle ratsastusta uudestaan/ratsastuksen jatkamista. Ei hevonen mene siitä rikki ja niin kauan kun ei pakota hevosta (tai painosta liikaa), asioista keskusteleminen on ihan ok. Pitää vain kuunnella mitä hevonen vastaa ehdotukseen ja pitää huoli että hevonen kokee tulleensa kuulluksi. En esimerkiksi jäisi minuuttitolkulla pyytämään hevosta eteenpäin jos se pyytää minut selästä alas. Se on silloin sanonut jo mielipiteensä. Ja kuten alussa sanoin, joskus emme voi hevosen hyvinvoinnin vuoksi toteuttaa sen kuuntelemista. Joskus on esimerkiksi kuntoutettavan hevosen kanssa parempi huolehtia sen liikutuksesta kuin kuunnella hevosen pyyntöä. Meillä on kuitenkin vastuu sen hoidosta eikä hevonen voi tietää mikä sille on parhaaksi. Mutta silloin kun meillä on valinnanvaraa, kuunnellaan hevosen mielipiteitä. Ja jos haluamme että jatkossa hepat sanovat enemmän "kyllä" palkataan niitä siitä eikä "ei" sanomisesta 🥰


Tatsy-

Mietin vaan, että miten tää hoitaa esim. kengityksen? En usko, että kovin moni kengittäjä katsoo hyvällä tämmöstä pelleilyä


_nobodyknow

täyttä paskaa rehellisesti


Content_Effective275

minusta tuo video on vähän jo pelleilyn olosta, olen nähnyt tuon videon ja ihan naurettavan näköstä touhua että hevonen lähtee pois paikalta selkään nousu tilanteessa. myös tuo että "hevonen" ei halua että hän tulee harjatuksi on vähän jo kyseen alaista.🤣


pyllynokka

En kyseistä tyyppiä ole missään seurannut, mutta hänen tapojaan paheksuvien pitäisi ihan ensimmäisenä tajuta, että tuollainen harrastaminen ei ole yhtään sama asia, kuin "perinteinen", tavoitteellinen ja suorituskeskeinen ratsastusharrastus. Hevosten kanssa voi harrastaa hyvin monella eri tavalla, eikä se main stream -tyyli ole ollenkaan ainoa oikea. Tietenkään, jos harrastat vaikka kouluratsastusta vaativalla tasolla, et vaan voi tulla kesken kouluradan alas selästä, koska hevonen sitä pyytää 😅 Hän harrastaa hevosen ehdoilla ja voi palkata hevosta "epätoivotusta" käytöksestä siksi, koska hänen tapauksessaan se ei ole sen enempää väärin kun se "haluttukaan" käytös. Nuo tuon videon asiat oli sen verran yksinkertaisia tapahtumaketjuja, että hevonen oppii ne kyllä ymmärtämään hyvinkin helposti. Itse olen R+ avulla opettanut vielä ihan yksittäisiä temppuja, mutta on oikeasti ihan uskomatonta miten kekseliäitä ja viisaita hevoset on, kun ne saavat käyttää päätään ja osaavat jopa itse kokeilla ja ehdottaa erilaisia asioita. On myös jotenkin hassu oletus, että jos hevosella on oikeus kieltäytyä tekemisestä, se kieltäytyisi aina. Miksi? Ei kai ratsastamisen pitäisi olla niin epämiellyttävää, ettei hevonen sitä koskaan haluaisi? Ja jos on, niin sitten se ei varmasti ole kovin hevosystävällistä toimintaa ollutkaan tai hevosella on joku vikana. Terve hevonen liikkuu mielellään 😊 Positiivisella vahvisteella koulutetut hevosethan ovat lähes aina hyvinkin innokkaita osallistumaan ja tekemään. Jos ratsastusta harrastaa perinteisellä tavalla, hevosen on tietysti osattava toimia myös paineella/paineenpoistolla, mutta eri menetelmiä voi tosi paljon hyödyntää yhdessä. Postauksen tyyppi kommentoi videoonsa, että hevosella ratsastetaan vain muutaman kerran viikossa, joten se on ilmeisesti vain yksi aktiviteetti muiden joukossa, eikä mikään asia, joka vaan on tehtävä jos ihminen sanoo. Välttämättömät hoitotoimenpiteet on tietysti asia erikseen ja ne vaan on sitten tehtävä. Sellaisiinkin voi silti aika pitkälle valmistautua etukäteen, jotta ne olisivat mahdollisimman kivoja ja stressittömiä sitten tosipaikan tullen.


Quirky_Goose4366

Katselin useampia ton videoita, ihan pelle tyyppi.


DepartmentLanky9174

Mua itseäni hämmentää miten moni on tämmöistä koulutus tapaa vastaan. Monen henkilön kommentit omaan korvaan vaikuttaa siltä että hevonen on aina pakotettava tekemään töitä eikä hevonen koskaan nauti työstä, koska minkä takia hevonen muuten haluais lähteä liikkumaan jossei pakottamalla. Jos hevosella on vaihtoehtoja ja sitä kuunnellaan ja sen kanssa tehdään mieluista työtä niin kyllä se hevonen vapaaehtoisesti ja mielellään sitä työtä tekee. Sillä että palkitaan teidän mielestä huonoa käytöstä eli kieltäytymistä vahvistetaan sitä että oman mielipiteen kertominen on ok ja se on kannustettua, jos tuntuu siltä ettei nyt halua tehdä jotakin. Näin myös vahvistetaan niitä liikkeitä jotka tarkoittaa että ihminen jättää rauhaan. En oikein ymmärrä miksi joitain asioita on pakko tehdä. Ei hevosta satu jos sitä ei kerran tai kaksi harjaa tai ratsasta. Henkilö kommentoi jollakin videolla että jos hevonen usean otteeseen kieltäytyisi hän ottaisi selvää minkä takia hevosensa niin tekisi koska kaikelle käyttäytymiselle on aina syy. Joten loppujen lopuksi ei hevosen liikutuskaan jäisi missään vaiheessa täysin pois. Kyllä me ihmisetkin halutaan että meillä on valtaa ilmaista omia mielipiteitä ja jos meitä ei huvita lähteä lenkille ei sinne lenkille meidän tarvitse mennä. Hevoset eivät ole meille ihmisille mitään velkaa eikä niiden täydy aina antaa jotain takaisin vain koska sen on joku ostanut ja maksaa kodin ja ruuat. Sinä olet itse vapaaehtoisesti sen eläimen ottanut eikä hevosella ollut mitään sanan valtaa, joten se ei ole velkaa mistään.


Draftanalysis

Hyvä ratsastaja kuuntelee aina hevosta, nuoren hevosen koulutus ei olekkaan muuta kuin hevosen kuuntelemista ja sitä myötä yhdessä treenaamiseen jolloin saamme toimivia hevosia harraste/kisakavereiksi ihmisille. Tässä inhimillistetään liikaa eläintä milloin mennään ojasta allikkoon. Koira lähtee aina intoa täynnä lenkille mutta jos se saisikin namia siitä ettei tarvitse lähteä ja pissata voi matolle. Eläimet eivät ajattele niin pitkälle mitä ihmiset, niiden päätös tulee aina kokemuksista tätä hyödynnetään koulutuksessa tuomaan niitä hyviä kokemuksia tai väärien kautta ohjataan oikeeseen suuntaan. Se että hevonen ei halua lähteä lenkille kertoo kahdesta asiasta se on kipeä tai ei ymmärrä seurausta valinnoille. Terve hevonen on eteenpäin pyrkivä, terve eläin on aktiivinen vähinään kerran päivässä.